Jerry Ahtola Lukkoon

14.01.2013, 11:35

Laitahyökkääjä Jerry Ahtola siirtyy Tampereen Tapparasta Rauman Lukon riveihin. 26-vuotiaan Ahtolan sopimus kattaa loppukauden lisäksi myös koko ensi kauden. Lukon pelaajakoordinaattori Hannu Vanhatalon mukaan Lukko teki Ahtolalle sopimustarjouksen jo viime keväänä, mutta tuolloin mies päätti vielä jäädä Tampereelle.

- Ahtola voi periaatteessa olla mukana jo tiistain vierasottelussa Kärppiä vastaan, mutta päätös tehdään vasta pelipäivän aamuna, päävalmentaja Risto Dufva ilmoittaa.

Jerry Ahtola on Dufvalle tuttu mies viime kauden Tapparasta.

- Maaliahne hyökkääjä, jonka kätisyys sopii hyvin tähän joukkueeseen. Meillä on tällä hetkellä kasassa vain 12 tervettä hyökkääjää. Tässä vaiheessa kautta on huolehdittava siitä, että tarjolla on riittävä määrä tarpeeksi laadukkaita pelaajia, Dufva selvittää.

Turussa syntynyt Ahtola on edustanut SM-liigaurallaan Helsingin IFK:ta ja Tapparaa. SM-liigan runkosarjaotteluita mies on pelannut toistaiseksi 318 tehoin 65+37=102. Kuluvalla kaudella Tapparassa on syntynyt 41 ottelussa kuusi maalia ja kolme maaliin johtanutta syöttöä. Tehokkaimmalla kaudellaan, 2009-10 HIFK:ssa, Ahtola teki 23 maalia.

- Hän on viimeistellyt puoleentoista kauteen 20 maalia. Se on kova saavutus, Risto Dufva laskee.

Jerry Ahtola on myös Suomen mestari HIFK:n paidassa. Suomen A-maajoukkueen pelipaidan hän on pukenut päälleen kolme kertaa. Pituutta Jerry Ahtolalla on 192 senttiä ja painoa 95 kiloa. Hän pelaa leftin mailalla.