Maajoukkuekomennuksella olevien lisäksi Ville Heinola tippui ennen peliä sairastumisen vuoksi kokoonpanosta mikä avasi nuorille Vili Laitiselle ja Antti Palojärvelle paikat pelaavassa kokoonpanossa. Laitiselle startti oli liigauran ensimmäinen.
Lukko aloitti vahvasti. Upean pelin jälkeen Justin Danforth käänsi upealla perssilmäsyötöllä kiekon Brandon DeFaziolle, joka pääsi vapaasti laukomaan maalin edestä kiekon sisään.
KooKoo pääsi yrittämään tasoitusta ylivoimalla ja joukkue käytti heti paikkansa hyväkseen vajaa viisi minuuttia Lukon maalista. Miikka Pitkänen sai kiekon maalin takana ja nousi vahvasti paikalle. Tarkka nosto meni etukulmasta sisään.
Vierasjoukkue otti komennon ensimmäisen erän puolivälin tienoilla, mutta Oskari Setäsen torjunnoilla peli pysyi tasalukemissa. Aivan ottelun alkua lukuunottamatta kotijoukkue oli hieman vaisu ensimmäisessä erässä. Etenkin Miikka Pitkäsen johtaman ykköskentän kanssa Lukko oli ajottain pinteessä.
Erän loppua kohden Lukko lisäsi kaasua ja sai luotua muutaman kohtuullisen maalipaikan. Tauolle kuitenkin tasalukemissa varsin pelitapahtumien mukaisesti.
Toiseen erään nähtiin liikkuva Lukko eikä kauaa kestänyt kun kiekkoa kaivettiin KooKoo:n maalista. Siirretyn rangaistuksen aikana Tapio Laakso siirsi yksilösuorituksella kiekon ohi KooKoo-vahti Juha Järvenpään.
Kotijoukkue siirtyi kahden maalin johtoon todella kauniilla maalilla. Janne Keränen näki kulmassa takaa nousseen Roni Seväsen, joka laukoi suoraan syötöstä ja siirsi irtokiekon maaliin. 3-1 ajassa 30.34. Antti Saarela poimi jälleen syöttöpisteen.
Kaukana ei ollut kolmen maalin johtoasema kun Eetu Koivistoinen pääsi ylivoimahyökkäykseen. Koivistoinen punnersi itsensä vapaaksi maalin eteen, mutta laukaus osui tolppaan.
Tasakentällisin Lukolla ei huolia - KooKoo oli vaarallinen ylivoimalla
Päätöserässä Lukko jatkoi siihen mihin jäi toisessa erässä saaden vyörytettyä peliä KooKoo:n alueelle. Vierasjoukkue näytti kuitenkin vaarallisuuttaan jälleen ylivoimalla. Lukossa pitkään pelannut Toni Suuronen ohjasi ylivoimalla kavennusmaalin ajassa 47.15.
Tasakentällisin raumalaisilla ei ottelussa suurta hätää ollut, mutta erikoistilanteita Lukko varoi ottelun loppuun asti. Reilu kolme minuuttia ennen pelin loppua Kim Strömbergille pelattiin Suurosen toimesta avopaikan, mutta Oskari Setänen esitti niin sanotun gamesaverin eikä KooKoo päässyt tasoittamaan.
Vieraiden loppukiristä ja viime sekunnin maalipaikasta huolimatta Lukolle hyvä päätös viikolle jännittävien vaiheiden jälkeen 3-2 lukemin. Voitto oli viides peräkkäinen.
Voittomaalin tehnyt Roni Sevänen näki, että jokainen pelaaja pysyi tänään pelisuunnitelmassa.
- Tiukka peli tänään. Mitä pidemmälle sarja etenee, niin sen tiukemmassa voitot ovat. Jokainen oli tänään pelisuunnitelmassa kiinni, joten hyvä päätös tällä viikolle.
Sevänenkin äityi kehumaan debyyttinsä tehnyttä Vili Laitista ja ensimmäisiä pelejään pelaavaa Antti Palojärveä.
- Pojilta hyvä esitys tänään. Eivät olleet selviytymässä, vaan hyvin luutivat alakerrassa vailla mitään jännittämisen merkkejä.
Ottelun videokooste alta.
Lukko pelaa seuraavaksi tiistaina HPK:n vieraana ja kotikentälle palataan torstaina Tapparan isäntinä ennen lyhyttä joulutaukoa.