Upean illan katsojille eilen tarjoillut joukkue matkustaa tänään Tampereelle, jossa vastassa on vaikean alkukauden jälkeen selvästi piristynyt Tampereen Ilves.
Ilves on nyt kahden pelin voittoputkessa kun vihreäpaitojen käsittelyssä ovat perätysten kaatuneet ensin Jukurit ja eilen Kuopiossa KalPa. Ilves hävisi viisi ensimmäistä otteluaan, jonka jälkeen seurajohto päätti erottaa päävalmentaja Karri Kiven. Valmennuksesta päävastuun otti Jouko Myrrä, jonka aikana joukkue on voittanut kahdeksasta pelistä viisi.
Ilveksestä merkkauskynällä voi alleviiva muun muassa Eemeli Suomen, joka on tehnyt 13:ssa pelissä jo 9 maalia.
Raumalaisten vire on myös positiivinen sillä Lukko majoittaa sarjataulukossa sijaa kolme. Eilisessä Ässät-pelissä sinipaidat palasivat voittokantaan voittamalla Ässät puhtaasti 4-0 lukemin. Ottelussa Lukolla toimi kaikki osa-alueet, joskin turhat jäähyt puhututtivat.
Raumalaisten sairastuvalla on vielä marraskuun maajoukkuetauon jälkeen palaavat Eero Elo ja David Nemecek sekä Niklas Ylitalo ja Aleksi Kenttämaa. Tapio Laakso oli sairastuneena sivussa Ässät-pelistä ja missaa viikonlopun pelit.
Eilisessä pelissä Heikki Liedes otti Tapio Laakson paikan Ville ja Mikko Petmanin välistä.
18-vuotias Mikko Petman odottaa illan pelistä haastavaa.
- Ilves on haastava vastustaja ja meidän on pystyttävä pelaamaan parastamme. Olemmekin pystyneet siihen lähiaikoina, mutta nyt pitää saada samanlainen lähtö ja ylpeys siihen pelaamiseen mitä meillä on ollut kotona.
Haastattelu alta.