Osta liput Lukkoshop
Rauman Lukko — Siksi minä olen Lukko Rauman Lukko
Ottelut Liput & kausikortit Uutiset Joukkue Yhteisö Ravintola- ja VIP-palvelut Tapahtumat U20-Nuoret Yhteystiedot LukkoShop Helmiranta Kunniagalleria

Ottelut Uutiset Liput & kausikortit Joukkue Ravintola- ja VIP-palvelut Lonsi Live Yhteisö LukkoShop Helmiranta Kunniagalleria
01.11.2019

"Meidän pitää löytää tasaisuutta otteisiimme"

Rauman ylpeyden kolmen pelin viikon ainoa kotiottelu pelataan perjantaina kun ensimmäistä kertaa tällä kaudella Lukko ja Jukurit ottavat mittaa toisistaan. Viimeinen peli ennen ensi viikon maajoukkuetaukoa pelataan lauantaina Tampereella Tapparaa vastaan.

Lähtökohdat otteluun

Mikkelin Jukurit oli yksi alkukauden yllättäjistä. Joukkue pelasi kahdeksan ensimmäisen pelin aikana erinomaisesti ja joukkue jäi sen aikana vain kerran ilman pisteitä. Seuraavan kahdeksan ottelun jälkeen taas tuloksellinen käyrä oli laskeva kun tilille napsahti vain yksi kolmen pisteen voitto.

Viime kierroksella kuitenkin Jukurit haki voittolaukauksilla ekstrapisteet Turusta palaten näin voittokantaan. Mikkeliläiset jatkoivat tien päällä ja saapuivat Raumalle jo torstaina harjoittelemaan. Lukko puolestaan lähti tiistaina Ouluun ja harjoitteli torstaina Vaasassa. Perjantaina on vuorossa normaalit aamujäät omassa hallissa.

Oulusta ei pisteitä tullut kotiinvietäväksi, vaikka joukkue pelasi kohtuullisen hyvän pelin johtaen myös kaksi kertaa. Lopulta kotijoukkue Kärpät pusersi rinnalle ja ohitse. Kivikylän Areenalta yhdeksästä pelistä Lukko on voittanut seitsemän ja tähän kotisaldoon sinipaidat hakevat varmasti jatkoa.

Ruotsalaiskaksosista sentteri Pathrik Westerholm palasi pitkän loukkaantumisen jälkeen kentille syyskuun 30. päivä. Kuukauden aikana Pathrik on pelannut kymmenessä ottelussa tehden niissä yksitoista pistettä. Peli peliltä on nähty ruotsalaiskaksosten hyvää yhteispeliä yhä paremmin.

- Haluamme auttaa toisiamme pelaamaan paremmin ja sitä kautta auttamaan myös joukkuetta paremmin.

Ottelutapahtumassa vietetään Halloween-teemaa, pukeudu ja voita palkinto! 

Pathrik Westerholmin ennakkomietteet alta olevasta videosta.

 

Twitter Facebook LinkedIn WhatsApp

Seuraava kotiottelu

la 17.10.2026 klo 17:00
Rauman Lukko
VS

Lukko — K-Espoo

Osta liput

Tuoreimmat uutiset

LukkoShop ja toimisto Kuninkaankadulla kiinni jo klo 11 perjantaina 9.10.

Lue juttu »

Syysloman ottelut – Koe kaikki kolme ottelua tarjoushintaan 39 €

Lue juttu »

Lukko-podcast, jakso 26: Leo Tuuva

Lue juttu »

Ensimmäiset valinnat Hall of Familyyn

Lue juttu »

Nuutti Viitasalolle yhden ottelun pelikielto

Lue juttu »
Rauman Lukko

Seuraa Lukkoa somessa

LukkoShop, lipunmyynti ja kausikortit

Puh +358 (0)2 8387 081
rauman.lukko@raumanlukko.fi

Sivustokartta

Otteluohjelma Joukkue Liput Palvelut Yhteisö Juniorilukko Yhteystiedot Tietosuoja Media Code of Conduct Kumppaninäkyvyys Katsojaohjeistus