Osta liput Lukkoshop
Rauman Lukko — Siksi minä olen Lukko Rauman Lukko
Ottelut Liput & kausikortit Uutiset Joukkue Yhteisö Ravintola- ja VIP-palvelut Tapahtumat U20-Nuoret Yhteystiedot LukkoShop Helmiranta

Ottelut Uutiset Liput & kausikortit Joukkue Ravintola- ja VIP-palvelut Tapahtumat Yhteisö LukkoShop Rauman Lukko TV Helmiranta
06.12.2019

"Mun aikana KooKoo:ta ei ole kertaakaan voitettu täällä Raumalla. Pirun kova nälkä on saada toi ketju katki"

Lauantaina viikon toisessa ottelussa voitokkaalta Lappeenrannan reissulta palaava Lukko saa vastaansa sarjataulukossa kahden pisteen päässä hiillostavan KooKoo:n.

Lähtökohdat otteluun

Joukkueet ovat viimeisen kymmenen ottelun aikana keränneet saman verran pisteitä. Molemmat myös tarvitsevat pisteitä taistelussa kuuden joukkoon. 

KooKoo kohtasi torstaina Kärpät Oulussa ja johti peliä ensimmäisen erän jälkeen. Se ei kuitenkaan kantanut, vaan oulualaiset takoivat toisessa erässä neljä maalia voittaen lopulta 6-3 lukemin. Lukko taas haki suhteellisen ehjän pelin jälkeen kaikki kolme pistettä vaikeasta paikasta Lappeenrannasta. 

Seuraavasta viidestä ottelusta raumalaiset pelaavat neljä kotikentällä. Lukko on sarjan neljänneksi paras kotijoukkue ja tässä vauhdissa joukkue myös haluaa pysyä. Sinipaidoilla on myös varmasti hampaankolossa viimekohtaamisesta Kivikylän Areenalta lokakuussa, jolloin KooKoo onnistui kaappaamaan kaikki pisteet mukaansa.

Lauantain ottelutapahtumassa ollaan itsenäisyyspäivän hengessä ja kunnioitetaan sotiemme miehiä ja naisia. Lue lisää täältä.

Puolustaja Tarmo Reunanen on päässyt koko ajan paremmin taas liigarytmiin kiinni. Mies palkittiinkin siitä maajoukkuekomennuksella.

- Ei alkukausi ole multa ihan timanttia ollut, mutta kyllä jotain on tehty oikeinkin kun kutsu tuli.

- Mun aikana KooKoo:ta ei ole kertaakaan voitettu täällä Raumalla. Pirun kova nälkä on saada toi ketju katki, Reunanen naurahtaa.

Reunasen haastattelu alta.

 

Twitter Facebook LinkedIn WhatsApp

Seuraava kotiottelu

pe 05.12.2025 klo 18:30
Rauman Lukko
VS
TPS

Lukko — TPS

Ennakko / Osta liput

Tuoreimmat uutiset

Lenni Hämäläiselle kahden vuoden jatkosopimus

Lue juttu »

Lukko-podcast, jakso 10: Lenni Hämäläinen

Lue juttu »

Tapahtumainfo: Lukko–TPS 5.12.

Lue juttu »

Viikkokirje, vko 49

Lue juttu »

Lukko–EV ZUG & Lukko–TPS VIP-tarjonta

Lue juttu »
Rauman Lukko

Seuraa Lukkoa somessa

LukkoShop, lipunmyynti ja kausikortit

Puh +358 (0)2 8387 081
rauman.lukko@raumanlukko.fi

Sivustokartta

Otteluohjelma Joukkue Liput Palvelut Yhteisö Juniorilukko Yhteystiedot Tietosuoja Media Code of Conduct Kumppaninäkyvyys Katsojaohjeistus