Lukko kohtaa viikon ensimmäisessä Liiga-ottelussa JYP:n Jyväskylässä
Lukko ja JYP kohtaavat tänään toista kertaa tällä kaudella. Ensimmäinen kohtaaminen pelattiin Raumalla Kivikylän Areenalla lokakuun 10. päivä, jolloin sinikeltaiset olivat parempia lukemin 4–2. Silloin voittomaalin iski kolmannen erän alkupuolella Jakub Stenqvist, ratkaisevassa roolissa olivat myös Topias Haapanen ja Atte Joki, jotka kirjauttivat molemmat kaksi syöttöpistettä.

Lukko jatkaa Liigassa vierasotteluita
Tällä viikolla Lukko pelasi tiistaina ratkaisevan CHL-playoffottelun Storhamaria vastaan ja eteni kahdeksan parhaan joukkoon yhteismaalein 8–4, tiistain ottelu päättyi sinikeltaisten voittoon lukemin 5–2. Seuraavaksi puolivälierissä Lukko kohtaa EV Zugin, joka vieraili jo CHL:n runkosarjassa Raumalla lokakuussa. Silloin Lukko otti tiukkaakin tiukemman 1–0-voiton Arttu Välilän maalilla.
Liigan osalta Lukko jatkaa vierasotteluilla, kuten viime viikollakin. Tänään vuorossa on sarjakakkonen JYP ja huomenna pelit jatkuvat Kuopiossa KalPan vieraana. Viime viikolla Lukko kaatoi Itä-Suomen kiertueellaan Jukurit ja Saipan.
Liigassa Lukko on pelannut 21 ottelua ja kerännyt 37 pistettä, se oikeuttaa iltaan lähdettäessä viidenteen sijaan. Ympärillä olevat joukkueet ovat pelanneet vähintään kaksi ottelua Lukkoa enemmän, matkaa neljänteen sijaan ja KooKooseen on tällä hetkellä kolme pistettä, KooKoolla pelejä on kasassa 23.

Lukon tehokkaimpana jatkaa Mikael Ruohomaa, viime viiteen peliin kahdeksan pistettä tehneellä Ruohomaalla on nyt 21 otteluun 22 tehopistettä kokonaisuudessaan. Yli 10 pistettä Lukosta on tehnyt Ruohomaan lisäksi neljä pelaajaa; Alex Beaucagella on 13 pistettä, Jakob Stenqvstillä 11 pistettä, Henri Ikosella ja Topias Haapasella on kummallakin 10 pistettä kasassa.
Lukon loukkaantuneet:
Kaikki pelaajat ovat pelikuntoisia.
Lukon kokoonpano:
Petri Matikaisen johdolla syyskauden kärkijoukkueeksi
JYP aloitti Liiga-kauden todella pirteästi, eikä enää voida puhua vain syyskauden iloisesta yllättäjästä. Petri Matikaisen johdolla JYP on sarjassa toisena, kun reilu kolmannes runkosarjasta on pelattu. JYP on ollut varsin tehokas ja tehnytkin eniten maaleja tällä kaudella kaikista joukkueista, 82 kappaletta. Isossa osassa maalien osalta on ollut Leevi Tukiainen, joka vaihtoi Lahden Jyväskylään täksi kaudeksi; maajoukkueeseenkin noussut Tukiainen on tehnyt jo 18 maalia.

Tukiainen on muodostanut yhden Liiga-kauden tehokkaimmista ketjuista yhdessä Jere Lassilan ja Santeri Huovilan kanssa. Alkuviikosta JYP tosin ilmoitti, että Huovila on pitkään sivussa peleistä loukkaantumisen takia. Koko kolmikko löytyy pistepörssin kymmenen parhaan joukosta. Huovilan ollessa sivussa, kultaisen kypärän saa päähänsä juurikin maalipörssiäkin johtava Tukiainen, jolla on kasassa 26 tehopistettä.
JYP myös vahvistui vanhalla lukkolaisella, kun Oskari Setänen saapui vahvistamaan JYP:n maalivahtiosastoa. Alkukaudella ilman joukkuetta ollut Setänen ei ole vielä saanut peliminuutteja kuitenkaan.
JYP:n kokoonpano:
JYP: Tulleet ja lähteneet pelaajat
|