Kolmen ottelun viikko alkaa Oulusta
Lukko kohtaa tänään kauden kuudennessa ottelussaan Kärpät Oulussa. Viime kaudella joukkueet pelasivat neljä keskinäistä ottelua ja Lukko voitti näistä kolme. Sinikeltaisten tehokkain Kärpät-otteluissa oli Steven Jandric kuudella pisteellä, Kärppien tehokkain oli Ben Tardif, joka teki kahdeksan pistettä.
Lukko pelaa tällä viikolla kolme ottelua, joista kaksi ensimmäistä vieraissa. Kärpät-ottelun jälkeen sinikeltaiset suuntaavat Espooseen ja lauantaina Lukko ja Kiekko–Espoo kohtaavat back-to-back-hengessä toisena päivänä peräkkäin.
Tiistaista perjantaihin reissussa ja lauantaina jatketaan kotona
Lukko lähti reissuun jo tiistaina ja suuntasi bussilla kohti Oulua. Oulusta joukkue suuntaa suoraan Espooseen ja palaa Raumalle perjantain ottelun jälkeen. Lauantaina luvassa on viikon ainoa kotiottelu.
Viime viikolla Lukko nappasi kaksi voittoa selvin lukemin, mutta viikko päättyi Tampereella runsasmaalisessa ottelussa tappioon Ilvekselle. Ottelussa Lukon Atte Joki teki Liiga-uransa avausmaalin ja maalivahti Jooa Sammalniemi teki debyytin Liiga-kaukalossa, kun hänet vaihdettiin kesken ottelun tolppien väliin. Debyytti sujui hienosti, eikä Sammalniemi joutunut kaivamaan kiekkoa kertaakaan selän takaa pois.

Viime viikon kuuden pisteen myötä Lukko nousi sarjataulukossa sijalle yhdeksän.
Lukon kultakypäränä Oulussa viilettää Mikael Ruohomaa; hän on tehnyt viiteen otteluun tehot 2+3. Ruohomaa jakaa Lukon pistepörssin kärkisijaa yhdessä Leo Tuuvan kanssa. Räiskyvästi sisään Liigaan tullut Tuuva on tehnyt viiteen ensimmäiseen otteluun viisi pistettä ja kantoi viime viikolla kultakypärää – hyökkääjä iski myös uransa avausmaalin Liigassa HPK:ta vastaan kultakypärä päässään.
Lukon terveystilanne on hieman parantunut, kun Pathrik Westerholm tehnee tänään paluun kokoonpanoon. Westerholm pelasi Pitsiturnauksessa, mutta on ollut sen jälkeen sivussa.
Lukon loukkaantuneet:
Aarne Intonen – Toistaiseksi sivussa joukkueharjoituksista/peleistä, pelinkuntoa arvioidaan viikko kerrallaan
Antti Raanta – Tilannetta tutkitaan
Antti Saarela – Tutkimuksissa
Niclas Almari – Sivussa arviolta 3–4 viikkoa
Lukon kokoonpano:

Kärppien maalivahtiosastolta ikäviä uutisia
Kärpät on aloittanut kautensa kahdella voitolla ja kahdella tappiolla, illan ottelu on oululaisille kauden viides. Kauden avausottelussa Kärpät koki tappion Sportille, jonka jälkeen voittojen tielle joukkue palasi Ilvestä vastaan. Toisen voiton Kärpät nappasi Vaasassa ja viikonloppuna Ässät oli parempi lukemin 5–2.
Tappio ei ollut viikonlopun ainut huono uutinen Kärpille, vaan täksi kaudeksi Kärppiin saapunut maalivahti Niklas Rubin loukkaantui ottelussa ja on alustavasti sivussa pari kuukautta.
Valmennus ja urheilujohto vaihtui, iso myllerrys myös pelaajistossa
Viime kausi oli Kärpille vaikea ja tälle kaudelle Oulussa ovat puhaltaneet suuret muutoksen tuulet. Urheilujohtaja Mikko Myllykoski vaihtui Kimmo Kapaseen, ja loppukaudella Kärppiä valmentanut Petri Matikainen vaihtui viime kaudella KalPan mestaruuteen valmentanut Petri Karjalaiseen.
Pelaajien osalta muutokset ovat olleet vähintään yhtä isoja – 12 pelaajaa sisään ja 13 pelaajaa ulos.
Varsinkin hyökkäyspäähän Kärpät lähti hakemaan tulivoimaa muun muassa Roni Hirvosen, Aku Rädyn, Matyas Kantnerin ja Eemil Erholtzin muodossa. Lisäksi Kärppien oma kasvatti, Lukossakin pelannut, Tuukka Tieksola palasi Ouluun. Hankituista puolustajista on helppo nostaa esiin tsekkipakki Jiri Tichacek ja viime kaudella pelaamatta olleen Markus Nutivaaran. Maalille Kärpät hankki jo mainitun Rubinin Ässistä.
Viimeisimpänä Kärpät hankki Kasperi Ojantakasen loppukauden sopimuksella.
Nutivaaran paluu kaukaloihin ei ole ollut helpommasta päästä; Nutivaara kärsi pitkään vaikeasta lonkkavammasta, joka vaati lopulta marraskuussa 2024 leikkaushoitoa ja keinonivelen asennusta. Edessä oli pitkä ja raskas kuntoutusjakso, joka huipentui siihen, että hän sai mahdollisuuden jatkaa uraansa ammattilaiskiekkoilijana. Tällä kaudella Nutivaara on pelannut Kärppien jokaisessa ottelussa ja tehnyt tehot 0+1.
Kärppien kokoonpano:
Kärpät: Tulleet ja lähteneet pelaajat
|
