Lukko pelaa viikon ensimmäisen Liiga-ottelunsa tänään Kouvolassa
Lukko kohtaa tänään KooKoon toista kertaa tällä kaudella, ensimmäinen kohtaaminen käytiin Raumalla noin kaksi viikkoa sitten ja silloin sinikeltaiset olivat parempia lukemin 3–1 Antoine Morandin, Aarne Intosen ja Antti Saarelan maaleilla.
Sarjataulukossa molemmat joukkueet ovat hyvissä asemissa, kun iltaan lähdettäessä kotijoukkue KooKoo on sijalla neljä ja Lukko vaanii top 4 -sijoitusta kuudennella paikalla.

Lukko pelaa huomenna kotona viikon ainoan kotiottelunsa. Luvassa on Lasten Lauantai ja paljon ohjelmaa; lue huomisen ohjelmasta lisää tästä.
Puolan kautta suoraan Kouvolaan
Lukko kävi paketoimassa CHL-alkusarjan Puolassa keskiviikkona, joukkue lähti reissuun tiistaina ja matkusti suoraan Puolasta Helsingin kautta Kouvolaan. Puolasta mukaan tarttui kolme pistettä melkoisen ottelun jälkeen, kotijoukkue tuli hyvin otteluun ja sai lentävän alun nopealla avausmaalilla. Johtoasemat vaihtuivat pariin kertaan, mutta lopulta viimeisellä minuutilla Leo Tuuva kävi iskemässä voittomaalin. Lukko varmisti voiton myötä viidennen sijan alkusarjassa ja ensimmäisellä playoffs-kierroksella sinikeltaiset saavat vastaansa norjalaisen Storhamarin.

Liigan puolella Lukko pelasi viimeksi viime lauantaina, kun joukkue oli Lahdessa Pelicansin vieraana. Lahdessa tuli myös viikon ainoa tappio, kun kotijoukkue oli vahvempi lukemin 2–0. Viime viikon kahdesta aiemmasta ottelusta Lukko napsi täydet pisteet; ensin Zugia vastaan ja perjantaina JYP kaatui lukemin 4–2.
Lukko lähtee iltaan sarjataulukon sijalta kuusi, pisteitä on tullut 20 kappaletta. Matkaa KooKooseen, joka on neljäntenä, on kaksi pistettä.
Illan ottelussa Lukon kultakypäränä on Tychy-pelin huilannut Mikael Ruohomaa, joka on tehnyt 11 pistettä 13 otteluun. Ruohomaan takana seuraavaksi tehokkaimmat ovat olleet Nuutti Viitasalo ja Tuuva kuudella pisteellä. Lukon maalipörssin kärjessä on Steven Jandric viidellä täysosumallaan.
Lukon loukkaantuneet:
Alex Peters – harjoittelee omalla ohjelmalla toistaiseksi
Lukon kokoonpano:

KooKoo hakee jatkoa voittoputkelleen
KooKoo on aloittanut kautensa hyvin ja on sarjataulukossa sijalla neljä. 13 ottelun jälkeen kouvolalaisilla on kasassa 22 pistettä. Viimeisistä viidestä ottelusta KooKoo on voittanut neljä; ainoa tappio näistä on tullut Lukolle viimeisimmässä keskinäisessä, joka pelattiin lokakuun alussa. Kolme ottelun voittoputkessa KooKoo on kaatanut Pelicansin, Tapparan ja Jukurit.
KooKoon tehokkaimmat ovat olleet Marcus Davidsson ja Robert Rooba; molemmilla on tehtynä kymmenen tehopistettä, kultakypäränä illalla on Davidsson, jolla on enemmän maaleja tehtynä (5).
KooKoolle ottelu on viikon ensimmäinen Liigan oltua pienellä tauolla koko alkuviikon CHL-otteluiden takia.
KooKoon kokoonpano:
KooKoo: Tulleet ja lähteneet pelaajat
|
