Osta liput Lukkoshop
Rauman Lukko — Siksi minä olen Lukko Rauman Lukko
Ottelut Kausikortit Liput Uutiset Joukkue Yhteisö Palvelut U20-Nuoret Yhteystiedot Lukko Shop

Ottelut Uutiset Kausikortit Liput Pitsiturnaus Joukkue Yhteisö Areenan palvelut Lukko Events LukkoShop Rauman Lukko TV
01.10.2024

Taloushallinto Pihlajamäki Oy:n otteluennakko Lukko–JYP: Vieraita Keski-Suomesta

Lukko aloittaa kolmen pelin viikon Kivikylän Areenalla

Lukko ja JYP kohtaavat tänään Raumalla ensimmäistä kertaa tällä kaudella. JYPille ottelu on kauden kuudes, kun Lukko pelaa kauden kahdeksannen ottelunsa. 

Lukolle illan ottelu on viikon ainoa kotiottelu. Loppuviikolla sinikeltaiset pelaavat vieraissa; torstaina vastassa on SaiPa ja lauantaina KooKoo.

Nappaa liput illan matsiin tästä.

Kivikylän Areenan ja Lukko Taproomin ovet aukeavat tuntia ennen ottelun alkua.

Otteluennakossa Henri Ikonen

Kahden tappion jälkeen kiikarissa paluu voittojen tielle

Kaksi sinikeltaisten edellistä ottelua ovat päättyneet tiukkoihin maalin tappioihin. Viime perjantaina IFK oli Raumalla parempi lukemin 2–3 ja lauantaina Ilves kukisti Lukon samoin numeroin Tampereella. Varsinkin Tampereella, ottelu oli nousujohteinen, mutta hyvä kolmas erä Nokia Arenalla ei riittänyt pisteisiin. Yksi ehdottomasti ottelun positiivinen asia oli se, että ykkösen laidalla pelaava Patrick Khodorenko sai pistetilin auki komealla maalilla. Lisäksi Khodorenko sai syöttöpisteen Lukon illan toiseen osumaan.

Lukon kultakypärää kantaa tänään Jakob Stenqvist, joka on tehnyt seitsemään otteluun tehot 0+8. Eniten maaleja sinikeltaisista on tehnyt Jami Krannila, jolla on kasassa viisi täysosumaa.

Illan kamppailuun Lukko on laittanut ketjuja uusiksi, samassa muodossa pysyy ainoastaan kakkoskenttä. Maalilla aloittaa Daniel Lebedeff. Lebelle ottelu on hänen uransa 200. Liigassa.

Lukon kokoonpano

JYP lähti kauteen ruotsalaispäävalmentajan johdolla

JYP hankki viime kauden jälkeen päävalmentajakseen ruotsalaisen Johan Pennerbornin. Pennerborn on tällä hetkellä Liigan toinen ulkomaalaispäävalmentaja. SHL:ssä Färjestadissa pitkään valmentanut Pennerborn valmensi edelliset kaksi kautta ICEHL-liigassa Grazissa.

Viime kauden jälkeen JYP menetti tärkeitä pelaajia, kuten Jerry Turkulaisen ja Kärppiin siirtyneen Reid Gardinerin. Uusina pelaajina Jyväskylään siirtyi viime kaudella Pelicansissa säväyttänyt Nathan Schnarr, joka ei kuitenkaan ole kokoonpanossa tänään ja Lehväspaitaa viime kaudella kantanut Tuukka Tieksola. Tieksolan lisäksi myös Aaro Vidgren hurrikaanipaidoista on pelannut Lukon riveissä.

JYPillä on kasassa seitsemän pistettä viidestä ottelusta. Jyväskyläläiset ovat voittaneet KalPan ja HPK:n sekä napannut yhden pisteen Pelicansilta. 


JYPin kokoonpano

JYP TÄNÄÄN! 🌪🏒

Tällä miehistöllä Raumalle!
Kiekko jäähän klo 18.30

⏰ 1.10. klo 18.30
🏟 Kivikylän Areena
📺 MTV Katsomo
📻 Radio Keskisuomalainen#JYPliiga #meollaanJYP #keskisuomesta #Liiga pic.twitter.com/0BAPaIM0y1

— JYP Jyväskylä (@JYPJyvaskyla) October 1, 2024

JYP: Tulleet ja lähteneet pelaajat

+ Eriks Vitols / mv (KeuPa FIN-2)
+ Samuel Jonsson / p (Rögle SWE)
+ Väinö Liikonen / p (KooKoo)
+ Alex Dostie / kh (Vålerenga NOR)
+ Otto Mäkinen / kh (Jukurit)
+ Nathan Schnarr / kh (Pelicans)
+ Tuukka Heiskanen / lh (Langley BCHL)
+ Pekka Jormakka / lh (Jukurit)
+ Valtteri Ojantakanen / lh (SaiPa)
+ Tuukka Tieksola / lh (Lukko)
 
– Topias Leinonen / mv (Mora SWE-2)
– Anttoni Honka / p
– Aleksi Malinen / p
– Tobias Winberg / p (MoDo SWE)
– Braden Christoffer / kh (Bolzano ICEHL)
– Santeri Koskela / kh (Jukurit)
– Jarkko Malinen / kh
– Reid Gardiner / lh (Kärpät)
– Mikko Petman / lh (SaiPa)
– Robert Rooba / lh (KooKoo)
– C. J. Smith / lh (Barys Astana KHL)
– Jerry Turkulainen / lh (Ajoie SUI)

Talous on tiimityötä – ennakoidaan yhdessä: taloushallintopihlajamaki.fi

Twitter Facebook LinkedIn WhatsApp

Seuraava kotiottelu

pe 01.08.2025 klo 10:00
Rauman Lukko
VS
Ässät

Lukko — Ässät

Osta liput

Tuoreimmat uutiset

Atte Joki mukana Dallasin nuorten pelaajien leirillä – ”Pikkupojan unelma kävi toteen”

Lue juttu »

Mikael Ruohomaa sinikeltaisiin – ”Kokenut klassinen kärkisentteri ja pelaa edelleen huippukiekkoa”

Lue juttu »

Terveisiä Edmontonista – Daniel Salonen on viettänyt tämän viikon Oilersin leirillä

Lue juttu »

Atte Joelle ja Daniel Saloselle NHL-varaukset

Lue juttu »

Lukon data-analyytikko Simo Teperi jatkaa sinikeltaisissa 2+2-vuotisella sopimuksella

Lue juttu »
Rauman Lukko

Seuraa Lukkoa somessa

LukkoShop, lipunmyynti ja kausikortit

Puh +358 (0)2 8387 081
rauman.lukko@raumanlukko.fi

Sivustokartta

Otteluohjelma Joukkue Liput Palvelut Yhteisö Juniorilukko Yhteystiedot Tietosuoja Media Code of Conduct Kumppaninäkyvyys Katsojaohjeistus