Lukko ja Pelicans iskevät ensimmäistä kertaa yhteen – viime kaudella tasaista
Viime kaudella joukkueet kohtasivat neljä kertaa ja voitot jakautuivat tasan 2–2. Erikoisen yksityiskohtana kumpikaan joukkue ei onnistunut voittamaan kotiotteluita, vaan jokaisessa keskinäisessä kamppailussa vierasjoukkue oli kolmen pisteen arvoinen. Keskinäisissä otteluissa Lukon tehokkain oli Henri Ikonen neljällä pisteellä ja Pelicansilta tehokkain, ainoa joka jatkaa tällä kaudella turkoosipaidoissa, oli Joona Kumpula kolmella pisteellä. Kumpula ei tosin tällä kaudella ole vielä kokoonpanossa ollut.
Tänään joukkueet kohtaavat ensimmäistä kertaa tällä kaudella, Lukko lähtee otteluun sarjataulukon sijalta neljä ja Pelicans sijalta 15.
Sinikeltaisten viikon viimeinen Lahdessa
Lukolle illan ottelu on viikon kolmas ja samalla viimeinen, alkuviikolla Lukko pelasi CHL:ssa EV Zugia vastaan kotona ja tiukan ottelun jälkeen nappasi täydet kolme pistettä ja varmista paikan CHL:n jatkopeleistä. Eilen Lukko pelasi JYPiä vastaan kotona ja kaatoi sarjakakkosen lukemin 4–2. Lukko eteni 2–0-johtoon ja sen vieraat vielä kirivät, mutta nopeasti jyväskyläläisten tasoituksen jälkeen Jakob Stenqvist iski ensin Lukon jälleen johtoon ja hetki tästä, niin oli Mikael Ruohomaan vuoro viedä Lukko taas kahden maalin karkumatkalle – tätä eroa JYP ei enää onnistunut kirimään.

Eilen kokoonpanoon teki myös paluun Niclas Almari, joka pelasi heti totutusti yhdessä Stenqvistin kanssa. Almari kellotti eilen peliaikaa 21.02 ja laukoi kolme kertaa maalia päin.
Lukon kultakypäränä jatkaa Ruohomaa, hänen takanaan ovat Nuutti Viitasalo ja Leo Tuuva seitsemällä pisteellä. Tulokkaiden pistepörssiä johtava Tuuva pelaa luonnollisesti myös Red Bull -läpimurtokypärä päässään. Eniten maaleja Lukosta on tehnyt Steven Jandric, tuulennopealla hyökkääjällä maaleja on viisi.
Eilisen JYP-voiton myötä sinikeltaiset nousivat sarjataulukossa sijalle neljä. 12 ottelun jälkeen pistetilille on karttunut pisteitä 20 kappaletta.
Lukon loukkaantuneet:
Alex Peters – harjoittelee omalla ohjelmalla toistaiseksi
Lukon kokoonpano:

Pelicans aloitti kauden kahdella voitolla, sen jälkeen ollut vaikeampaa
Kauden avauksessa kaatui Kiekko-Espoo jatkoajalla, sen jälkeen IFK kolme pisteen arvoisesti – näiden voittojen jälkeen Pelicansin pistetili on karttunut viidellä pisteellä. Pelejä joukkueella on pelattuna 11 kappaletta. IFK pelin jälkeen alkanut kuuden ottelun tappioputki katkesi Kärppiä vastaan Oulussa lokakuun 1. päivänä, jolloin Pelicans nappasi jatkoaikavoiton.
Pelicans on saanut huilata alkuviikon ja pelaakin tänään viikon ensimmäisen ottelunsa.

Joukkueen tehokkain on ollut keskushyökkääjä Elias Vilen kahdeksalla pisteellä. Häntä seuraavat Lucas Edmonds kuudella pistellä ja Michal Jordan viidellä pisteellä. Eniten maaleja on tehnyt Christoffer Forsberg, joka teki myös tämän Liiga-kauden ensimmäisen hattutempun. Forsbergilla tehtynä on neljä maalia.
Lahdessa paljon muutoksia pelaajistossa
Viime kaudella karsintakurimukseen joutunut Pelicans on muuttunut tälle kaudelle paljon. Nyt sisään tulleita uusia pelaajia on yhteensä 12 ja lähteneitä 15.
Merkittävimmät uudet pelaajat ovat joukkueen kapteeniksi valittu Casimir Jürgens, viime kaudella tehokkaasti SaiPassa pelannut Mikko Kousa ja kärkirooliin hankittu Edmonds. Uusimpana hankintana Pelicans esitteli tällä viikolla puolustaja Otso Rantakarin.
Lähtijöiden puolella on myös isoja nimiä; muun muassa Leevi Tukiainen, Ryan Lasch, Lars Bryggman, Iikka Kangasniemi ja Antti Tyrväinen jättivät joukkueen viime kauden päätteeksi.
Pelicansin kokoonpano:
Pelicans: Tulleet ja lähteneet pelaajat
|
