Kevät lähenee, pelit kovenevat
Edellistä Lukon ja Tapparan kohtaamista on vaikea olla unohtamatta. Lukko nousi ensin Brayden Burken maalilla tasoihin vain kymmenen sekuntia ennen loppua ja jatkoajalla Kivikylän Areenaa huudatti voittomaalillaan Gabriel Fontaine.
Kaksi kauden aikaisempaa kohtaamista ovat päättyneet Tapparan voittoon.
Otteluennakossa Sebastian Repo
Tappara taistelee runkosarjan voitosta
Viime aikoina hyvässä vireessä liitäneet Tampereen sinioranssit ovat tällä hetkellä Liigan kärjessä, ja runkosarjan voitto on heidän omissa käsissä. Ainoa, joka voi nousta vielä Tapparan ohi on Ilves. Tappara ja Ilves ovat tasapisteissä, mutta kirvesrinnoilla on kaksi peliä vähemmän pelattuna.
Edellisessä pelissään Tappara valloitti Turussa sekä kentän että katsomon. Yli kaksi tuhatta Tappara-fania oli matkustanut Turkuun kannustamaan omiaan ja reissu sai heidän kannaltaan arvoisensa tuloksen; Tappara voitto TPS:n 0–4.
Viime aikoina Tapparan tehokkain on ollut Petri Kontiola, joka on tehnyt viimeiseen seitsemään otteluun 11 pistettä, kaikki syöttöjä. Maaleja viimeisessä viidessä pelissä eniten on tehnyt Kristian Tanus.
Maistiaisia playoff-kiekosta Lahdesta
Lukko pelasi viimeksi lauantaina Lahdessa. Kova ja kuuma ottelu päättyi sinikeltaisten tappioon, mutta ottelu tarjosi jo maistiaisen kevään kovista otteluista. Kovista taklauksista ja kahakoista ei ollut pulaa.
Lukko pelasi Lahdessa hyvän ensimmäisen erän, mutta sen jälkeen Pelicans otti hallinnan. Pelin jälkeen Jami Krannila kommentoi, että tasaisuutta pitäisi löytyä enemmän. "Ei riitä, että pelataan yksi tai kaksi hyvää erää."
Lukko lähtee illan otteluun sijalta seitsemän. Saman verran pelejä pelannut HIFK on seitsemän pisteen päässä ja yhden ottelun enemmän pelannut Jukurit on yhdeksän pisteen päässä.
Kapteeni Mattila palaa ykköskenttään tuttujen kavereiden keskelle ja Tuukka Tieksola on kakkosen oikeassa laidassa. Venni Tolppola on myös kokoonpanossa pitkästä aikaa.
Lukon kokoonpano

Seuraa heitä:
Jami Krannila, Lukko
Tapparan junioreista rapakon taakse ponnistanut Krannila on iskenyt viimeiseen kolmeen otteluun kaksi maalia. Ensimmäistä kauttaan Lukossa ja Liigassa pelaava Krannila vietti Tappara-vuosien jälkeen ensin vuoden USHL:ssä ja sen jälkeen neljä kautta maineikkaassa St. Cloud Staten yliopistossa. Tällä kaudella Krannila on tehnyt 44 otteluun 19 pistettä.
Petri Kontiola, Tappara
Lopettamispäätöksen pyörtänyt Kontiola palasi Tapparaan syksyllä pitkän tauon jälkeen. Alkukauden missannut Kontiola on paluunsa jälkeen iskenyt 26 otteluun 22 pistettä, niistä kahdeksan on syntynyt viimeisissä viidessä ottelussa. Ikinuori "Konna" näyttääkin syttyvän juuri ennen kevään playoffeja.
Tappara kaudella 2023–24
- Päävalmentaja: Rikard Grönborg
- Edellinen kohtaaminen 1.11. Tappara–Lukko 6–3
- Viime kauden sijoitus: mestari, runkosarjan 1.
- Viime kauden kohtaamiset: voitot Tapparalle 3–1
- Uudet pelaajat: Eetu Randelin (mv), Otto Leskinen (p), Eemeli Saari (p) Luke Witkowski (p), Olli Juolevi (p), Tobias Ekberg (p), Carter Camper (kh), Otto Somppi (kh), Nick Babtiste (lh), Nick Halloran (lh), Heikki Liedes (lh), Juuso Nykänen (lh), Jeremi Tammela (lh), Taylor Matson (h), Petri Kontiola (h)
- Lähteneet pelaajat: Niko Hovinen (mv), Paavo Kohonen (mv), Casimir Jürgens (p), Mattias Bäckman (p), Oskari Manninen (p), Maksim Matushkin (p), Mikael Seppälä (p), Ben Thomas (p), Marcus Davidsson (kh), Jori Lehterä (kh), Patrik Virta (kh), Jonathan Davidsson (lh), Juuso Ikonen (lh), Kristian Kuusela (lh), Waltteri Merelä (lh), Sami Moilanen (lh), Niko Ojamäki (lh), Geoff Platt (lh), Radek Mužík (lh)