Lukon kahden ottelun Itä-Suomen kiertueeseen sisältyy tällä kertaa yksi välipäiväkin: keskiviikkoisen KooKoo-pelin päätteeksi joukkue ajoi suoraan Lappeenrantaan, josta sinikeltaiset matkustavat kotiin Raumalle vasta perjantai-illan SaiPa-ottelun jälkeen.
- Eivät nämä välipäivät vierasreissuilla niin tavanomaisia meillä Suomessa ole, jossa välimatkat ovat lyhyet. On ihan hyvä homma, että saadaan olla näin jätkien kanssa kimpassa enemmän ja viettää laatuaikaa porukalla, Nipromecin kummipelaaja Sebastian Repo sanoo.
Torstaina Lukko kävi aamupäivällä tekemässä jäätreenin normaaliin tapaan, tällä kertaa tosin Kivikylän Areenan sijasta SaiPan kotiareenalla. Myös perjantaina joukkueen päivärytmi noudattelee totuttua pelipäivän kaavaa. Vaikka päävalmentaja Pekka Virta on vielä tämän ottelun sivussa korona-altistumisesta johtuneen karanteenin takia, ei sekään ole sekoittanut suuremmin pakkaa sinikeltaisten leirissä.
- Normaalit aamujäät otetaan, sitten syödään, levätään ja tullaan illaksi täydessä iskussa hallille, Repo kertoo.
- "Peksi" ei ole ollut meihin pelaajiin suoraan yhteydessä matsien aikana, mutta varmasti sitten muun valmennusjohdon kautta viestit ovat tulleet meille asti perille, jos on ollut tarvetta. Kyllähän se aina vähän vaikuttaa, kun noinkin tärkeä osa kuin päävalmentaja on poissa pelistä, mutta tämä nyt on uudenlainen ja erilainen tilanne meille kaikille. Se on myös hyvä haaste ja porkkana koko porukalle, miten pystymme pärjäämään – se vaatii myös enemmän johtajuutta meiltä pelaajilta.
Lukon perjantain vastus, SaiPa, löytyy sarjataulukon sijalta 13, mutta Repo toteaa, että oli vastus mikä tahansa, Lukko-leirissä katsotaan pikemminkin peiliin kuin muiden joukkueiden tekemisiä. Valmistautuminen otteluun ei saa koskaan riippua illan vastustajasta.
- Tällä hetkellä isoin keskittyminen on omassa pelissämme. Sitä pyritään koko ajan parantamaan kuten myös niitä pieniäkin yksityiskohtia, jotka ovat kauden mittaa kantaneet hedelmää.
- Peli on aina peliä ja kentällä tapahtuu asioita, joita ei olla etukäteen sovittu. Virheitä sattuu, kun mennään kovaa, ja paljon asioita tapahtuu, joita ei voi ennalta arvata. Kaikki me kuitenkin tiedämme, miten pyrimme pelaamaan ja se pitää pitää aine mielessä.
Keskiviikkona Liigadebyyttinsä tehnyt Thomas Grégoire on "Sebun" mukaan jo alkanut päästä hyvin joukkueeseen mukaan. Kanadalaisen lempinimi on silti vielä hakusessa.
- Vähän meinasi itseänikin naurattaa, kun hän tuli esittelemään itsensä "Tomppana". Ei taida ihan rapakon takaa tuo lempinimi olla keksitty, Repo leukailee.
- Varmaan hänelläkin alussa on enemmän tai vähemmän totuttelemista, mutta hän on päässyt jengiin jo kivasti mukaan. Mukavaa, että saatiin uusi vahvistus joukkueeseen.
SaiPa–Lukko perjantaina 12.2. kello 18.30 – ottelun näyttää Ravintola Tifosi!