Osta liput Lukkoshop
Rauman Lukko — Siksi minä olen Lukko Rauman Lukko
Ottelut Liput & kausikortit Uutiset Joukkue Yhteisö Ravintola- ja VIP-palvelut Tapahtumat U20-Nuoret Yhteystiedot LukkoShop Helmiranta

Ottelut Uutiset Liput & kausikortit Joukkue Ravintola- ja VIP-palvelut Lonsi Live Yhteisö LukkoShop Helmiranta
27.09.2019

"Voittopeli eikös se ole tärkeintä"

Viikon sisään kolmannen kotipelinsä pelannut Lukko lähti HIFK:ta vastaan samalla kokoonpanolla mitä voitokkaassa JYP-ottelussa. Ottelun alussa mentiin kuusi minuuttia ilman pelikatkoa ja sarjan mestariehdokkaaksi povattu HIFK sai väännettyä paineen toistuvasti kotijoukkueen alueelle. 

Joukkue kuitenkin otti paineen hyvin vastaan ja maalilla Lassi Lehtinen sai hyvän alun pelille torjuen kaikki HIFK:n yritykset.

Valkopaitojen alkurynnistyksen jälkeen kotijoukkue käänsi pelin kulkua ja ottelu tasoittui huomattavasti. Erän lopussa HIFK sai vielä mahdollisuutensa kahden ylivoiman kautta, mutta Lassi Lehtisen erän 16 torjuntaa takasivat maalittoman tilanteen toiseen erään.

Siedettyään painetta raumalaiset kokosivat rivinsä ja toiseen erään tultiin ryminällä. Vain 18 sekunnin pelin jälkeen Eero Elo teki kauden ensimmäisen maalinsa. Tällä kertaa ei puhunut sikaranne, vaan hallitulla rystyllä kiekko varmasti ohi Frans Tuohimaan.

Toinen erä olikin sinipaidoilta huomattavasti parempi. Eikä johtoaseman lisääminen olisi ollut vääryys. Tosin myös HIFK hätyytteli pariin otteeseen vaarallisesti raumalaisten maalia. Erän lopussa nähtiin ikävä tilanne kun viime kaudella Lukkoa edustanut Rony Ahonen törmäsi David Nemecekiin ja tsekki joutui jättämään pelin kesken. Ahosella tilanteesta suihkukomennus. 

Ahosen jäähyä jäi kolmanteen erään yli 4 minuuttia.

Justin Danforth naulasi pelin jatkoajalla

Ylivoimalla Lukko oli todella lähellä maalintekoa. Toni Koivisto pääsi maalin edestä irtokiekkoon ja lopulta videotarkistuksen tuomio oli ettei kiekko ylittänyt kokonaisuudessaan maaliviivaa. Tilanne oli senteistä ellei milleistä kiinni.

Lukas Klokille kevyennäköisesti vihellettyn jäähyn aikana HIFK pyöritti laadukasta ylivoimaa, mutta kotijoukkueen sisukas alivoima toimi erinomaisesti Lassi Lehtinen viimeisenä muurina maalilla.

Vierasjoukkue turhautui ja kapteeni Lennart Petrellin jäähyn aikana Linus Nyman rankaisi välittömästi. Pienestä kulmasta lähtenyt veto oli kova ja tarkka, 2-0.

HIFK kavensi 1.29 ennen pelin loppua. Anton Lundell nousi ja laukoi erittäin tarkasti kiekon ohi Lehtisen. Vieraat saivat maalista momentumin päälle. Tuohimaa otettiin pois maalilta ja vain yhdeksän sekuntia ennen pelin loppua Teemu Turunen pääsi nousemaan laidasta ja laukoi kiekon maaliin.

Jatkoajalla Lukolle avautui paikka ratkaista peli ylivoimalla. Sinipaidat jauhoivat riittävän kauan kunnes Lukas Klok löysi takatolpalta Justin Danforthin. Kanadalainen löi kauden ensimmäisellään pelin raumalaisille.

Eero Elo naulasi illan kulun.

- Voittopeli, niin eikös se ole tärkeintä. Meillä oli vaikeat hetkemme, mutta ne kuuluvat tähän lajiin. 

"Sikaranne" ei myöntänyt, että olisi ottanut maalittomuudesta paineita.

- Onneksi tuli niin kehtaa vielä torin ohi mennä, Elo naurahti.

Lukko pelaa seuraavaksi jo maanantaina HPK:n vieraana.

Ottelun lehdistötilaisuus.

Kooste.

 

Twitter Facebook LinkedIn WhatsApp

Seuraava kotiottelu

la 05.09.2026 klo 17:00
Rauman Lukko
VS
Jokerit

Lukko — Jokerit

Osta liput

Tuoreimmat uutiset

Tapahtumainfo: Lukko–Jokerit 5.9. klo 17.00

Lue juttu »

Tapahtumainfo: Lukko–Ilves 1.9. klo 18.30

Lue juttu »

Lukko tiedottaa: Äijänsuon alueen parkkialueissa muutoksia

Lue juttu »

Lukko-podcast, jakso 24: Arttu Välilä

Lue juttu »

Kaikille avoin kannattajamarssi tiistaina 1.9.2026

Lue juttu »
Rauman Lukko

Seuraa Lukkoa somessa

LukkoShop, lipunmyynti ja kausikortit

Puh +358 (0)2 8387 081
rauman.lukko@raumanlukko.fi

Sivustokartta

Otteluohjelma Joukkue Liput Palvelut Yhteisö Juniorilukko Yhteystiedot Tietosuoja Media Code of Conduct Kumppaninäkyvyys Katsojaohjeistus