Osta liput Lukkoshop
Rauman Lukko — Siksi minä olen Lukko Rauman Lukko
Ottelut Liput & kausikortit Uutiset Joukkue Yhteisö Ravintola- ja VIP-palvelut Tapahtumat U20-Nuoret Yhteystiedot LukkoShop Helmiranta

Ottelut Uutiset Liput & kausikortit Joukkue Ravintola- ja VIP-palvelut Tapahtumat Yhteisö LukkoShop Rauman Lukko TV Helmiranta
17.03.2019

"Katsotaan kummalla kestää kantti, vahvempi voittaa aina"

Lauantain tapaan ottelu alkoi hieman tunnustellen. Ensimmäisen kympin aikana Lukolta parhaan paikkaan pääsi Justin Danforth, joka luisteli heittämällä ohi Mikko Kaltevan, mutta Eetu Laurikainen peitti vedon.

Raumalaiset pitivät keskustan hyvin kiinni ja puolusti tarkasti. Erän puoliväliin mennessä JYP:lle avautui kertaalleen hyvä paikka kun Ossi Louhivaaralle pelattiin maalin eteen hyvä vetopaikka, mutta myös Lassi Lehtinen aloitti pelin vahvasti. 

Kotijoukkue oli pelissä avauserässä lauantaita paremmin mukana ja saikin ajottain paineen Lukon alueelle. Joskin kovin hyville maalipaikoille JYP:lla ei ollut asiaa ennen kuin vastaiskusta ensin Mikko Kalteva laukoi ylärimaan ja jälkitilanteesta Ossi Louhivaara laukoi kiekon pienestä kulmasta maaliin.

Avauserä päättyi 1-0 lukemissa.

Lukko paransi toiseen erään, mutta JYP viimeisteli tehokkaasti

JYP:lla oli hyvä paikka heti toisen erän ensi minuutilla kun Jerry Turkulaisen alustuksesta Jarkko Immonen pääsi laukomaan lähietäisyydeltä. Raumalaiset saivat omaa hyökkäyspelaamista paremmin käyntiin, jonka vuoksi JYP joutui rikkomaan. Ylivoima ei vielä kuitenkaan lähtenyt pyörimään.

Kotijoukkueen ykköskentällinen oli pelipäällä. Hyvän hyökkäyksen jälkeen Turkulainen näki maalin takaa Jani Tuppuraisen, joka laukoi nopeasti kiekon Lukko-maalin ylänurkkaan. JYP 2-0 johtoon ajassa 26.25.

Lukon kavennus oli lähellä kun Justin Danforthin ja Toni Koiviston rinnalle ottelun aikana palanneelle Brandon DeFaziolle rakennettiin loistava paikka kavennukseen, mutta jostain Eetu Laurikainen venyi kiekon tielle. Raumalaiset alkoivat saada yhä enemmän pitkiä hyökkäyksiä, mutta Laurikainen piti maalinsa puhtaana torjumalla muun muassa Janne Keräsen laukauksen komealla venytyksellä.

Keltapaidoilla oli omat vahvat jaksonsa ja hyvät paikat toisessa erässä, mutta työtä ei palkittu maalilla, joten viimeiseen erään kirittävää jäi kahden maalin verran. Torjunnat toisen erän jälkeen olivat Laurikainen 19 ja Lehtinen 11.

JYP jäädytti pelin

Ottelun viimeinen erä eteni JYP:n käsikirjoituksen mukaan. Joukkue pelasi niin ettei Lukko päässyt käyttämään omia vahvuuksiaan.

Omista paikoistaan kotijoukkue iski tehokkaasti. Hyökkäyksen päätteeksi Samuli Ratinen ohjasi taitavasti kiekon Lehtisen ohi maalin ylänurkkaan. 3-0 ajassa 46.15.

Tällä kertaa JYP pelasi viisaasti ja kontrolloi tapahtumia viimeisessä erässä peliä. Lukko ei löytänyt lääkkeitä kiriin, joten ratkaisu siirtyi tiistaille Raumalle. Valmennusjohto haki vielä kavennusta ilman maalivahtia. Kokenut Eric Perrin käytti hybridipitkää hyväkseen ja kävi laittamassa kiekon tyhjiin.

Raumalaiset pääsivät vielä ottelun lopussa kahden miehen ylivoimalle. Toni Koivisto laukoi reboundista 4-1 kavennuksen, mutta lähemmäksi Lukko ei päässyt.

JYP voitti pelin lopulta 4-1 lukemin. Ottelusarjan ratkaisu pelataan Raumalla ensi tiistaina klo 18.30 alkaen.

Vili Sopanen myönsi JYP:n paremmuuden tänään.

- JYP oli vahvempi tänään. Meillä oli omat paikkamme tehdä maalit ja kääntää peli. Emme onnistuneet. Tiistaina sitten ratkaisun paikka. Katsotaan kummalla kestää kantti, vahvempi voittaa aina. 

- Pidetään huoli siitä, että me olemme se joka hoitaa homman kotiin.

Ottelukooste.

Lipunmyynti tiistain ratkaisupeliin alkaa huomenna aamulla klo 9.

Twitter Facebook LinkedIn WhatsApp

Seuraava kotiottelu

pe 05.12.2025 klo 18:30
Rauman Lukko
VS
TPS

Lukko — TPS

Ennakko / Osta liput

Tuoreimmat uutiset

Lenni Hämäläiselle kahden vuoden jatkosopimus

Lue juttu »

Lukko-podcast, jakso 10: Lenni Hämäläinen

Lue juttu »

Tapahtumainfo: Lukko–TPS 5.12.

Lue juttu »

Viikkokirje, vko 49

Lue juttu »

Lukko–EV ZUG & Lukko–TPS VIP-tarjonta

Lue juttu »
Rauman Lukko

Seuraa Lukkoa somessa

LukkoShop, lipunmyynti ja kausikortit

Puh +358 (0)2 8387 081
rauman.lukko@raumanlukko.fi

Sivustokartta

Otteluohjelma Joukkue Liput Palvelut Yhteisö Juniorilukko Yhteystiedot Tietosuoja Media Code of Conduct Kumppaninäkyvyys Katsojaohjeistus