Osta liput Lukkoshop
Rauman Lukko — Siksi minä olen Lukko Rauman Lukko
Ottelut Liput & kausikortit Uutiset Joukkue Yhteisö Ravintola- ja VIP-palvelut Tapahtumat U20-Nuoret Yhteystiedot LukkoShop Helmiranta

Ottelut Uutiset Liput & kausikortit Joukkue Ravintola- ja VIP-palvelut Tapahtumat Yhteisö LukkoShop Rauman Lukko TV Helmiranta
27.01.2021

Lassi piti jälleen nollan JYPin taistelusta huolimatta – Petman: "Oli hyvä meininki koko illan"

Jo kolmannen kerran Lukko onnistui kaatamaan kuluvan kauden aikana JYPin, kun joukkueet kohtasivat keskiviikkoiltana Kivikylän Areenalla. Tällä kertaa loppulukemat olivat 4–0, minkä johdosta keskinäisten otteluiden maalisuhde kasvoi Lukon hyväksi numeroihin 12–1. 

Yksipuolisesta pelistä ei kuitenkaan ollut tänä iltana kyse. Lassi Lehtinen sai nollapelinsä eteen torjua 23 kertaa. Lehtinen on pitänytkin illan ottelun myötä maalinsa puhtaana jo reilun 275 minuutin ajan. Alivoimaakin Lukko sai keskiviikkona tappaa 14 rangaistusminuutin edestä. 

- Hieno peli meiltä. Eilen Pelicansiaa vastaan oli vähän vaikeampaa, mutta nyt saimme rivit kasattua ja tulimme matsiin paremmalla asenteella ja se näkyi koko illan. Pystyimme pitämään vaihtopenkin elossa koko ottelun ajan, ja tietysti Lassi pelasi hyvän pelin taas, Osuuskauppa Keulan kummipelaaja Mikko Petman kehuu joukkueensa maalivahtia, joka pelasi jo kauden viidennen nollapelinsä.

Ottelun voittomaalin tehnyt Daniel Audette (1+1) saa pitää kultakypärän päässään myös lauantain kotiottelussa HIFK:ta vastaan. Illan ehkä komeimmasta osumasta vastasi kuitenkin 2–0-rysän iskenyt Petman, joka lähti Heikki Liedeksen syötönkatkosta spurttaamaan keskiviivalta kohti JYPin maalia, ohitti yhden käden rystykuljetuksella vierasjoukkueen puolustuksen ja ohitti Mikko Ruusun (20 torjuntaa) kämmenpuolen viimeistelyllä.

- Se on semmoista omaa pelityyliä: kovaa vaan maalille ja toivotaan, että saadaan laitettua kiekko maaliin, Petman kuvailee suoritustaan.

Muista Lukon maaleista vastasivat Robin Press ja tyhjään maaliin 4–0-osuman viimeistellyt Anrei Hakulinen (1+1). "Audin" ja "Uman" lisäksi kahden tehopisteen kerhoon pääsi Sebastian Repo kahdella syöttöpisteellä.

Yhtenä joukkueena pelaaminen oli Petmanin mielestä avaintekijä voittoon. Jos samalla linjalla jatketaan lauantaina, myös helsinkiläiset saavat poistua Äijänsuolta tyhjin käsin.

- Tietysti tulee kova peli lauantaina. Tämän hetkisessä kunnossaan HIFK on aivan kärkijoukkueita ja meidän pitää pystyä pitämään heidät pois maalipaikoilta. Ja tietysti tämä asennelataus ja yhtenäisyys, mitä nähtiin tänään, täytyy saada näkymään viikonloppunakin, Petman sanoo.

Katso Mikko Petmanin videohaastattelu ja Lukko–JYP-ottelun maalikooste sekä lehdistötilaisuus alta!

 

Twitter Facebook LinkedIn WhatsApp

Seuraava kotiottelu

pe 05.12.2025 klo 18:30
Rauman Lukko
VS
TPS

Lukko — TPS

Ennakko / Osta liput

Tuoreimmat uutiset

Lenni Hämäläiselle kahden vuoden jatkosopimus

Lue juttu »

Lukko-podcast, jakso 10: Lenni Hämäläinen

Lue juttu »

Tapahtumainfo: Lukko–TPS 5.12.

Lue juttu »

Viikkokirje, vko 49

Lue juttu »

Lukko–EV ZUG & Lukko–TPS VIP-tarjonta

Lue juttu »
Rauman Lukko

Seuraa Lukkoa somessa

LukkoShop, lipunmyynti ja kausikortit

Puh +358 (0)2 8387 081
rauman.lukko@raumanlukko.fi

Sivustokartta

Otteluohjelma Joukkue Liput Palvelut Yhteisö Juniorilukko Yhteystiedot Tietosuoja Media Code of Conduct Kumppaninäkyvyys Katsojaohjeistus