JYP aloitti ottelun vahvasti ja ensimmäisten kahden minuutin aikana Lukon maalivahti Lassi Lehtiseltä nähtiin kaksi loistavaa torjuntaa poikittaisliikkeestä. Jälkimmäisestä paineesta seurasi kotijoukkueelle alivoima ja Jere Fribergin jäähyn aikana konkari Eric Perrin sahattiin vapaaksi pisteiden keskelle. Kova lämäri upposi maalin ylänurkkaan. JYP 0-1 johtoon ajassa 2.22.
Maalin jälkeen Lukon kolmos- ja neloskentät saivat hyvän paineen vierasjoukkueen alueelle, mutta JYP puolusti varsinkin maalinedustan tiukasti. Lukon ykköskenttä sai kuitenkin jatkettua painetta ja Ville Heinolan lähettämän kiekon reboundin iski sisään hyvässä syysvireessä oleva Janne Keränen. Peli tasoittui 1-1:een ajassa 4.59. Toinen syöttöpiste merkattiin Roni Seväselle.
Erän edetessä kotijoukkue otti pelin kontrolliin ja Arttu Ilomäen johtaman ykköskentällisen pyörittäessä pitkään peliä JYP:n alueella joutui puolustaja Mikko Kalteva rikkomaan. Ylivoiman aikana Lukko loi hyviä maalipaikkoja, mutta JYP-vahti Joona Voutilainen pelasti tilanteet taidolla ja osittain hyvällä onnella kun muun muassa Toni Koiviston hyvässä paikassa kiekko pyörähti yli lavan.
Myös JYP sai erityisesti Juha-Pekka Hytösen johtaman kentän toimesta luotua parikin vaarallista tilannetta Lukon maalille, mutta Lassi Lehtinen jatkoi hyvää peliään nollaten paikat.
Ensimmäisen erän viimeisillä minuuteilla Lukko sai valtavan paineen JYP:n puolustusalueelle. Justin Danforthin ja Tapio Laakson johtamat kentälliset pyörittivät pitkään peliä. Lopulta Ville Heinola malttoi viivalla, ohitti karvaajan ja taituroi Aaro Vidgrenille paikan miltei tyhjään maaliin, mutta Lukon epäonneksi kiekko ei mennyt maaliin asti.
Alkua lukuunottamatta ensimmäinen erä oli vahvasti Lukon heiniä. Hyvätempoisen erän jälkeen tauolle siirryttiin 1-1 lukemissa.
Lukko loi ison määrän maalipaikkoja
Heti toisen erän ensimmäisillä sekunneilla Arttu Ilomäki pelasi Janne Keräselle hyvän ohjauspaikan maalin eteen, mutta Voutilainen koppasi kiekon haltuunsa. Toisessa päässä JYP-ikoneiksi laskettavat Hytönen ja Ossi Louhivaara olivat pahanteossa, mutta vuorostaan Lassi Lehtinen torjui hyvällä reaktiolla tilanteen.
Toista erää oli pelattu neljä minuuttia kun Janne Keränen vapautti Jere Fribergin laidalta irti. JYP:n vaihto oli vielä vaiheessa ja Friberg rynni tuoreilla jaloilla yksin läpi. Veto meni niukasti ohi Voutilaisen maalin.
Keltapaidat jatkoivat siihen mihin jäivät ensimmäisessä erässä ja Tapio Laakson kenttä sai painettua pelin JYP:n alueelle. Rony Ahosen tulisen laukauksen JYP-vahti tiputti eikä ollut kaukana etteikö Eetu Koivistoinen olisi päässyt iskemään irtokiekkoa sisään. Seuraavassa vaihdossa Ahonen pelasi hyvällä harhautuksella puolestaan Jakub Krejcikille avopaikan, mutta yritys suuntautui liian keskelle maalia.
Tilanteesta tuomittiin kuitenkin Ossi Ikoselle jäähy kiinnipitämisestä. Justin Danforthin syötöstä Krejcik tälläsi vastakiekkoon, mutta tolppaa lähemmäksi ylivoima ei tällä kertaa päässyt.
Kesken Lukon hyvän jakson JYP pääsi iskemään vastaan. Jarkko Immonen näki Markus Jokisen hyvän nousun maalin kulmalle ja Jokisella oli helppo työ laittaa kiekko tyhjään maaliin. Maali tuntui epäoikeudenmukaiselta, mutta kotiyleisön kannalta kuitti tuli nopeasti ja tehokkaasti. Eetu Koivistoisen ja Heikki Liedeksen upean yhteispelin jälkeen Rony Ahonen löytyi vapaana JYP:n alueelta ja puolustaja tykitti varmasti kiekon sisään. Lukko tasoitti ajassa 32.00 2-2:een.
Seuraavaksi nähtiin syyskauden yksi upeimmista ellei upein maali. Janne Keränen nousi laidalta sisään, pyörähti 360 astetta ohi JYP:n puolustajan ja syötti Roni Seväselle tontin maalin eteen. Seväsen tehtäväksi jäi siirtää kiekko tyhjään maaliin, 3-2. Heti seuraavassa vaihdossa sama kenttä pelasi toistamiseen puolustaja Krejcikille avopaikan, mutta maalin syntyminen vältti vieläkin tsekkipelaajaa.
Lukon vahva vaihe jatkui erän loppuun asti. Kauden edetessä tutkaparinsa Janne Keräsen kanssa peli-ilossa vellova Arttu Ilomäki leikkasi keskeltä sisään ja laukoi pelivälineen Voutilaisen längeistä sisään. Oppikirjamaalilla kotijoukkueelle vähintäänkin ansaittu 4-2 johto.
JYP kirii - Ilomäki ratkoo
JYP sai erätauolla hieman kasattua rivejään ja tulikin viimeiseen erään hyvällä sykkeellä. Ylimääräisenä hyökkääjänä aloittanut Robert Rooba kaivoi kiekon kulmaväännössä ja kun kaksi Lukon pelaajaa oli tilanteessa, niin hyökkääjälle syntyi ylimääräistä tilaa. Rystynosto yllätti maskissa olleen Lassi Lehtisen. JYP:n kannalta tärkeä kavennus 4-3:een syntyi heti erän alkuun ajassa 42.43.
Vierasjoukkue sai itseluottamuspiikin maalista, mutta vahva paine ei tuottanut maalipaikkoja. Erän puolessa välissä Lukko alkoi saamaan omaan tekemiseensä taas malttia. Kiekollisen pelin parantuessa peli tasoittui huomattavasti.
Etenkin ottelussa hyvin pelannut Laakson kenttä laidoillaan Eetu Koivistoinen ja Heikki Liedes sai usein käännettyä paineen JYP:n puolelle kenttää.
Ottelun loppupuoliskolla JYP rutinoituneena joukkueena sai vahvaa painostusta ja myös mylläköitä tasoittaa peli, mutta Lukko sai pidettyä oman maalin edustansa tiiviinä ja Lassi Lehtinen otti loput kiinni. JYP otti maalivahti Voutilaisen vielä pois ja lopulta Arttu Ilomäki niittasi pelin 5-3:een tyhjään maaliin. Janne Keräselle syöttöpiste ja illan kolmas pauna.
Kahden vuoden jatkosopimuksen tehnyt puolustaja Roni Sevänen oli erittäin helpottunut kotitappioiden putken päättymisestä.
Voitto tuntui älyttömän hyvältä. Saimme sen pitkän odotuksen jälkeen. Sitä on kyllä haettu. Peli oli vauhdikas ja saimme nopeasti käännettyä peliä ja sitä kautta pitkiä myllytyksiä vastustajan alueelle. Tuntui, että ne tehosivat tänään ja saimme paljon maalipaikkoja. Onnistuimme paikoista tänään laittamaan kiekkoa pussiinkin.
Lukko pelaa seuraavaksi lauantaina 6.10 klo 16 SaiPaa vastaan Kivikylän Areenalla.
Tervetuloa paikan päälle tukemaan!