Lauantaina Kivikylän Areenalla nähtiin Liigakauden toistaiseksi suurin murskavoitto, kun Lukko löylytti Ässiä kauden toisessa, Suomen Vahva-Katto Oy:n isännöimässä Satakunnan derbyssä lukemin 9–1. Kuusi maaleista tehtiin ylivoimalla, mikä on harvinaislaatuinen meriitti sekin.
- Teimme muutamia muutoksia ylivoimapeliimme tälle iltaa. Kahteen ylivoimakertaan olemme erityisen tyytyväisiä ja sillä tiellä meidän täytyy jatkaa, Resolumin kummipelaaja Daniel Audette sanoo.
"Audi" oli Lukon illan paras pistemies tehoin 1+3. Edellisessä paikalliskamppailussa hänen pistesaldonsa oli 1+2, joten Ässät näyttävät kelpaavan hyvin kanadalaiselle vastustajaksi.
- Ehkä se on juuri se paikallisasetelma, siitä saa energiaa ja ylimääräistä latausta, Audette tuumii.
- Lopputulokseen vaikutti sekin, että olimme todella nälkäisiä torstain tappion jäljiltä. Halusimme pelata paremmin ja olimme latautuneita alusta alkaen.
Maalitykitystä todistikin paikan päällä 2 600 katsojaa, mikä on näin epidemia-aikana Äijänsuon maksimikapasiteetti. Kolmen tehopisteen iltaa viettivät Robin Press (2+1) ja Ville Heinola (0+3) – heidän ja Audetten lisäksi 12 muutakin Lukko-pelaajaa sai merkinnän tehotilastoihin lauantain ottelusta. Kapteeni Heikki Liedeksen kauden avausmaali jäi illan voittomaaliksi, kun taas maalia vartioinut Oskari Setänen sai tililleen 17 torjuntaa.
Sinikeltaiset pommittivat Ässien maalilla aloittaneen Rasmus Tirrosen vaihtoon jo ajassa 4:09, eli heti "Hesen" maalin jälkeen. Vaikka maalinsuulle tulleen Sami Aittokallion taakse menikin vielä seitsemän kiekkoa, venyi hän torjuntaan kuitenkin peräti 30 kertaa.
Lukko hallitsi sanalla sanoen pelin kaikkia osa-alueita ja Audette haluaakin nähdä, että jokaisessa ensi viikon kolmessa ottelussa raumalaisten asenne on samanlainen kuin tänään Kivikylän Areenalla.
- Samalla mentaliteetilla täytyy jatkaa ensi viikollakin: tullaan peliin mukaan kovaa, luistellaan lujaa ja laitetaan vastustajat ottamaan jäähyjä, mies summaa.
Katso Daniel Audetten jälkihaastattelu sekä Lukko–Ässät-ottelun maalikooste & lehdistötilaisuus alta!