Saksalainen Adler Mannheim antoi heti ensimmäisillä minuuteilla näytteitä fyysisyydestään jakamalla painavia taklauksia sinikeltaisiin. Lukko kuitenkin kesti playoff-henkisen kamppailun paineet hyvin ja vastasi kovuuteen sen vaatimalla tavalla. Tuloksena viisi tehtyä maalia ja vain yksi päästetty.
Sinikeltaisten maalivahti Samuel Jukuri urakoi 29 torjuntaa, mutta kovan iltapuhteen teki myös vieraiden Felix Brückmann torjumalla 34 kertaa. Molempien kassareiden korkeat torjuntaluvut sekä se tosiasia, että illan kuudesta maalista vain yksi tehtiin tasakentällisin, kertoi joukkueiden tasaväkisyydestä.
- Hyvä, kovatasoinen peli. Pelattiin joukkueena jämäkästi loppuun asti tällä kertaa ja hoidettiin pisteet kotiin, Jukuri summasi.
- Puolin ja toisin tuli jäähyjä, mutta me käytimme ne tänään vastustajaa paremmin hyödyksemme. Se oli ehkä meidän avaimemme voittoon tänään.
Mannheimin kurittomuus kostautui, sillä Lukko heilutti vieraiden verkkoa peräti kolmesti kahden miehen ylivoimalla: kahdesti Arttu Ilomäen (2+1) toimesta toisen erän puolivälissä ja päätöserässä Sebastian Repon johdolla. 30 sekuntia "Sebun" jälkeen tuuletti Vili Saarijärvi 4–1-osumaansa ja siitä vajaa kolme minuuttia myöhemmin Linus Nyman (1+1) 5–1-maaliaan.
Syötöt kahteen ensimmäiseen maaliin antoivat Thomas Grégoire (0+2) ja Scott Pooley (0+3). Repolle passin antoivat Nyman ja Ilomäki, Saarijärvelle Julius Mattila ja Anrei Hakulinen. Nymanin häkin alustivat Matthew Abt ja Pooley.
Ainoan Mannheimin maalin teki kolmannen erän alkuun Joonas Lehtivuori. Jukurin ja tiiviin Lukko-puolustuksen ansiosta saksalaiset eivät toista kertaa juhlineet.
- Mannheimilla on sen verran taitavia pelaajia joukkueessa, että jos he pääsevät meidän päädyssämme riistoihin, he takuulla hyödyntävät ne. Ei sovi nukahdella, Jukuri tiivistää.
Ensi viikolla Lukon joukkue lähtee reissun päälle – torstaina raumalaiset kohtaavat Lausannen Sveitsissä ja lauantaina Mannheimin Saksassa. Helppoja revansseja ei ole luvassa, tietää Jukuri.
- Varmasti yhtä lailla haastavia pelejä nytkin luvassa, ellei haastavampia. He pääsevät pelaamaan kotiyleisön edessä ja saavat siitä energiaa, joten kotijoukkueet ovat taatusti nälkäisiä, hän sanoo.
Katso Lukko–Adler Mannheim-ottelun kaikki maalit CHL Gamecenterissä – highlightit tulossa somekanaviimme huomenna sunnuntaina!