Osta liput Lukkoshop
Rauman Lukko — Siksi minä olen Lukko Rauman Lukko
Ottelut Liput & kausikortit Uutiset Joukkue Yhteisö Ravintola- ja VIP-palvelut Tapahtumat U20-Nuoret Yhteystiedot LukkoShop Helmiranta

Ottelut Uutiset Liput & kausikortit Joukkue Ravintola- ja VIP-palvelut Tapahtumat Yhteisö LukkoShop Rauman Lukko TV Helmiranta
13.11.2024

Otteluraportti JYP–Lukko: Paluu voittojen tielle

Onnistunut paluu maajoukkuetauolta

Lukko lähti Jyväskylään hakemaan kolmea pistettä – ja onnistui siinä. Varsinkin ottelun ensimmäinne puolisko meni vahvasti Lukon hallitessa, eikä JYP ollut missään vaiheessa kunnolla kuskin paikalla, muutamista vaarallisista paikoista huolimatta.

Lukon tehomiehinä Jyväskylän illassa olivat Niclas Almari, Sebastian Repo ja Westerholmin veljekset, jotka kaikki iskivät kaksi pistettä.

Lukko tuli vahvasti ensimmäiseen erään

Maajoukkuetauolta Lukko palasi kaukaloon vahvasti ensiminuuteista lähtien. Sinikeltaiset pitivät kiekkoa, eivätkä päästäneet kotijoukkue JYPiä oikein mihinkään. Lukon ensimmäinen parempi paikka rakentui Ponthus Westerholmille maalin eteen, mutta vielä JYP-vahti Oskari Salminen piti verkon puhtaana.

Lukon vahva alku kantoi pidemmällekin ja kotijoukkue pääsi vain hyvin harvoin hyökkäämään kontrolloidusti. Ensimmäistä kertaa John Lethemonin vartioimaa Lukko-maalia pääsi hätyyttelemään puolustaja Jesse Pulkkinen, joka nousi maalille hyvän yksilösuorituksen kautta.

Erän ainut jäähy tuomittiin JYPille, mutta Lukon ylivoimasta ei jäänyt paljoa kerrottavaa. JYPin aktiivinen ja aggressiivinen alivoima hoiti hommansa mallikkaasti.

Ylivoiman päättymisestä ei kuitenkaan mennyt kauaa, kunnes Lukon hyvä alku vihdoin palkittiin. Vastahyökkäyksestä kiekko pomppi Lukon ruotsalaispuolustaja Anton Olssonille, jolla oli kaista auki. Paikan hän käytti hyödykseen, iski kiekon vasempaan yläkulmaan ja vei Lukon johtoon ajassa 9:21. Maalissa upeasti maskimiehenä pelasi Pathrik Westerholm. 

Anton Olsson pääsi tuulettamaan Lukon avausmaalia. (Kuva: Jiri Halttunen)

Erän edetessä Lukon vahva ote jatkui, mutta pääsi hurrikaanipaidatkin jo paremmin peliin mukaan. 15 minuutin jälkeen JYP pystyi rakentamaan ensimmäiset pidemmät hyökkäykset ja kilautti kerran kiekon tolppaankin, mutta tätä lähemmäs lisämaaleja ei ensimmäisessä erässä päästy.

Toinen erä alkoi Lukon hallinnassa – päättyi tasaisemmissa merkeissä

Lukko tuli erään vahvasti ja näytti, ettei ottelussa juoni sen kummemmin muutu. Heti alkuminuuteista lähtien Lukko loi vaarallisia paikkoja. Ennen lisäosumia kuitenkin myös JYP kävi lähellä, kun Aaro Vidgren tarjoiltiin kiekkoa maalin eteen, muttei Lukkoakin edustanut hyökkääjä onnistunut ohittamaan Lethemonia,

Jyväskylässä kellot pysähtyivät seuraavan kerran maalin merkiksi ajassa 23:37. Antoine Morand ja Steven Jandric liikuttivat nätisti kiekkoa ja lopulta Lukon kahden maalin johtoon iski kapteeni Sebastian Repo. 

Lukko jatkoi hyvää otettan ja piti Salmista kiireisenä JYPin maalilla, mutta kuin varkain pääsi kotijoukkue kaventamaan nelisen minuuttia Lukon maalin jälkeen. Teemu Eronen toimitti kiekkoa maalille ja Nathan Schnarr laittoi mailaa väliin ja ohjasi kiekon verkkoon.

JYP piristyi kavennuksesta ja sai nopeasti huippupaikan myös tasoittaa ottelun. Kotijoukkue pääsi riistämään kiekon omalla siniviivallaan ja lähti nopeasti vastaan. Puolittainen 2vs0-tilanne päättyi kuitenkin Lethemonin tyylikkääseen räpylätorjuntaan, kun Viktor Persson päätyi omaan ratkaisuunsa.

John Lethemon nollasi JYPin Viktor Perssonin yrityksen. (Kuva: Jiri Halttunen)

Seuraavaksi oli vuorossa taidetta siniviivalla; Niclas Almari laittoi viivassa tanssahdellen ja harhautti JYP-hyökkääjän pois edestään ja iski ranteella kiekon varmasti ohi Salmisen ja vei sinikeltaiset taas kahden maalin johtoon.

Vaarallisia tilanteita nähtiin erän puolivälin jälkeen molemmissa päissä, mutta molemmat maalivahdit esittivät parastaan. JYPin illan toinen maali syntyi ajassa 32:39 kotijoukkueen haaston kautta. Tilanteessa JYPin pelaaja törmäsi Lethemoniin ja ensituomiona toinen päätuomareista levitti kätensä, mutta kotijoukkueen onnistuneen haaston jälkeen Erosen nimi kuulutettiin maalintekijäksi.

Aivan erän lopulla Lukko pääsi ottelussa toisen kerran ylivoimalle, joka jatkuu myös vajaat puolitoista minuuttia kolmannessa erässä.

Pari lisämaalia ja voitto kotiin

Lukko pääsi aloittamaan kolmannen erän ylivoimalla, joka ei kuitenkaan tuottanut tulosta, vaan kotijoukkueen aktiivinen alivoimapeli jatkui vahvana. Hurrikaanipaidatkin pääsivät erän alkupuolella yrittämään ylivoimalla, mutta pienen pyörityksen jälkeen tilanne vaihtui tasavajaalle.

Illan neljäs osuma näki LähiTapiola Areenan valot, kun vajaat 48 minuuttia oli pelattu. Maalia edelsi Antti Saarelan vahva nousu, jonka päätteeksi hän pääsi jakamaan kiekkoa Ponthus Westerholmille ja hän tarjoili kiekon takatolpille veljelleen, joka laittoi kiekon verkkoon. 

Lukko joutui toistamiseen alivoimalle miltei heti maalin jälkeen ja hoiteli tämän mallikkaasti. Alivoiman jälkeen erän viimeisellä kympillä Lukko hallitsi pitkälti peliä kahden ylivoiman ansiosta, eikä JYP päässyt kirimään kunnolla.

Lopullisen niitin tyhjään verkkoon iski Repo illan toisella osumallaan. Tyhjään maaliin kapteeni sijoitti kiekon oman maaliviivan takaa tarkasti.

JYP–Lukko 2–5 (0–1, 2–2, 0–2)

Illan maalit

09:21 0–1 Anton Olsson (Po. Westerholm, Pa. Westerholm)
23:37 0–2 Sebastian Repo (Jandric, Morand)

27:45 1–2 Nathan Schnarr (Eronen, Peltola)
29:26 1–3 Niclas Almari (Stenqvist, Krannila)
32:39 2–3 Teemu Eronen (Tohila, Peltola)
47:57 2–4 Pathrik Westerholm (Po. Westerholm, Saarela)
58:30 2–5 TM Sebastian Repo


Maalivahtitilastot

John Lethemon, Lukko
13 (7+4+2=13) torjuntaa, torjunta% 86,67

Oskari Salminen, JYP
20 (9+7+4=20) torjuntaa, torjunta% 83,33

Kaikki ottelun tilastot tästä.

Yleisömäärä: 3112


Niclas Almarin jälkihaastettelu (Kuva: MTV)


Lehdistötilaisuus (äänet eivät toimi, syytä selvitellään)

Maalikooste (Kuva: MTV)

 

Twitter Facebook LinkedIn WhatsApp

Seuraava kotiottelu

pe 05.12.2025 klo 18:30
Rauman Lukko
VS
TPS

Lukko — TPS

Ennakko / Osta liput

Tuoreimmat uutiset

Lenni Hämäläiselle kahden vuoden jatkosopimus

Lue juttu »

Lukko-podcast, jakso 10: Lenni Hämäläinen

Lue juttu »

Tapahtumainfo: Lukko–TPS 5.12.

Lue juttu »

Viikkokirje, vko 49

Lue juttu »

Lukko–EV ZUG & Lukko–TPS VIP-tarjonta

Lue juttu »
Rauman Lukko

Seuraa Lukkoa somessa

LukkoShop, lipunmyynti ja kausikortit

Puh +358 (0)2 8387 081
rauman.lukko@raumanlukko.fi

Sivustokartta

Otteluohjelma Joukkue Liput Palvelut Yhteisö Juniorilukko Yhteystiedot Tietosuoja Media Code of Conduct Kumppaninäkyvyys Katsojaohjeistus