Jyväskylässä ratkaisu haettiin jatkoajalta
Lukko ja JYP kohtasivat tänään Jyväskylässä kauden toisessa keskinäisessä kohtaamisessa. Ensimmäisen vei Lukko kotona lokakuussa, tänään oli JYP:n vuoro tasoittaa voitot. Tiukka kamppailu vaati jatkoajan, jossa kotijoukkue iski ratkaisun. Varsinaisella peliajalla Lukko nousi kolme kertaa tasoihin, se riitti yhteen pisteeseen.
Ottelun ensimmäiset vaihdot menivät kotijoukkueen tahdissa, mutta nopeasti ottelu alkoi kääntyä sinikeltaisten hallintaan. Lukon hallitsessa mentiinkin miltei koko erä, lopun JYP-hetkiä lukuunottamatta. Kotijoukkue pääsi erässä kokeilemaan ylivoimaa kahteen kertaa, Lukko kertaalleen. Tolppaa ja ylärimaa lähemmäs ei kuitenkaan maalia päästy; Lukosta tolppaan ohjasi Antoine Morand ja JYPistä Topias Liljamo.
Toisessa erässä alettiin Jyväskylässä päästä myös maalien makuun. Maalinteon aloitti kotijoukkue vajaan parin minuutin kohdalla, kun Valtteri Ojantakanen ja Alexander True karkasivat 2vs0-hyökkäykseen; Ojantakanen tarjoili Truelle ja tanskalaishyökkääjä iski illan ensimmäisen osuman. Lukko tuli nopeasti tasoihin Henri Ikosen osumalla, jonka hyökkääjä viimeisteli läpiajosta. Kotijoukkueen vei johtoon muutamaa minuuttia myöhemmin Sami Vatanen. Erän jälkimmäisellä kympillä sinikeltaiset pääsivät yrittämään kahteen kertaan ylivoimalla, mutta tasoitusosumaa ei nähty. Erässä JYP laukoi todella paljon ja Lukon maalilla Antti Raannalle kertyi 16 torjuntaa.
Lukko tuli terävästi kolmanteen erään ja sai myös 2–2-tasoituksen aikaiseki nopeasti, kun Eric Gélinas iski ranteella kiekon verkkoon, syöttöpisteet merkattiin avausmaalin tehneelle Ikoselle ja Atte Joelle. Kotijoukkue meni johtoon kuitenkin nopeasti jälleen. Erän puolivälin jälkeen oli Lukon aika tulla jälleen tasoihin, kun Mikael Ruohomaa iski pomppukiekon maaliin ajassa 52:50. Maaliin syöttäjiksi Gélinas ja Alex Beaucage. Heti tasoituksen jälkeen sinikeltaiset olivat senttien päässä johtomaalista, mutta kiekko lipui JYP-vahti Oskari Salmisen jalkojen välistä hieman ohi tolpasta.
Jatkoajalla Lukko aloitti pitämällä kiekkoa ja luomalla pari hyvääkin paikkaa, mutta sinikeltaiset eivät saaneet voittomaalia aikaiseksi. Ottelun ratkaisu nähtiin lopulta Leevi Tukiaisen lavasta, joka iski tarkalla rannelaukauksella ottelun päätökseen ajassa 63:07.
JYP–Lukko JA. 4–3 (0–0, 2–1, 1–2, 1–0)
Illan maalit
21:49 1–0 Alexander True (Ojantakanen, Jormakka)
24:04 1–1 Henri Ikonen
28:40 2–1 Sami Vatanen (Perttu)
42:58 2–2 Eric Gélinas (Ikonen, Joki)
44:50 3-2 Daniel Torgersson (Eronen, Jokinen
52:50 3–2 Mikael Ruohomaa (Gélinas, Beaucage)
63:07 4–3 Leevi Tukiainen (Lassila, Peltola)
Maalivahtitilastot
Antti Raanta, Lukko
30 (8+16+6+0) torjuntaa, torjunta% 88,20
Oskari Salminen, JYP
21 (7+6+7+1) torjuntaa, torjunta% 87,50
Kaikki ottelun tilastot tästä.
Yleisömäärä: 3924
Lehdistötilaisuus:
Maalikooste: