Osta liput Lukkoshop
Rauman Lukko — Siksi minä olen Lukko Rauman Lukko
Ottelut Liput & kausikortit Uutiset Joukkue Yhteisö Ravintola- ja VIP-palvelut Tapahtumat U20-Nuoret Yhteystiedot LukkoShop Helmiranta

Ottelut Uutiset Liput & kausikortit Joukkue Ravintola- ja VIP-palvelut Tapahtumat Yhteisö LukkoShop Rauman Lukko TV Helmiranta
27.12.2024

Otteluraportti Lukko–Ilves: Täysi Kivikylän Areena pääsi juhlimaan

Vuoden 2024 viimeisessä kotiottelussa oli aihetta juhlaan

Lähtökohdat illalle olivat hienot, vuoden viimeinen kotiottelu ja loppuunmyyty Kivikylän Areena. Ja ilta sai myös arvoisena päätöksen, kun kotijoukkue oli oikeastaan kaikessa Ilvestä edellä. 

Lukko hallitsi ottelua pitkälti, lopussa Ilves pääsi kuitenkin kaventamaan pariin otteeseen, muttei lopulta hätyytellyt sen enempää.

Kivikylän Areenalle oli saapunut 4500 katsojaa. (Kuva: ElonKuvaus)

Kotijoukkue tuli ryminällä peliin

Kivikylän Areenalla ei kauaa jouduttu odottelemaan avausmaalia. Karson Kuhlman täräytti Final Countdownin soimaan ensimmäistä kertaa, kun reilut kolme minuuttia oli pelattu. 

Lukon vahva ote jatkui ja kotijoukkue pääsi ylivoimalle ja silloin räpsähti jo toisen kerran. Hyvän kuvion jälkeen Steven Jandric pääsi laittamaan ranteella kiekon ohi Ilves-vahti Jakub Malekin. Kuviota alustamassa olivat Antoine Morand ja Kuhlman.

Lukko jatkoi kovaa painettaan, eikä Ilves päässyt oikein mihinkään. Kuitenkin, yksi nopea vastahyökkäys toi vieraille kavennusmaalin ajassa 9:57.

Ilveksen osuman jälkeen Lukolla oli hyvät paikat lisätä johtoa jo aikaisemmin, muun muassa Jami Krannila ja Sebastian Repo pääsivät kokeilemaan, mutta vielä tuloksetta. Viimeisen kerran avauserässä maaliverkkoja heilutti Antti Saarela, joka sai 2vs1-hyökkäyksessä laadukkaan syötön Alex Petersiltä.

🥰 https://t.co/EG3JfjdSDO pic.twitter.com/SbCNe8o0gy

— Rauman Lukko (@TeamRaumanLukko) December 27, 2024

Lukko jatkoi hallintaa 

Toisessa erässä Lukko jatkoi samoilla raiteilla ja piti Ilvestä ahtaalla. Sinikeltaiset painoivat peliä vieraiden päätyyn jokaisen kentän voimin, eikä päästänyt Ilvestä hyökkäämään kontrolloidusti oikeastaan lainkaan. John Lethemonille Lukon maalilla kertyi toisessa erässä vain kaksi torjuntaa.

Avauserässä upeasti yhteen pelanneet Saarela ja Peters jatkoivat hyvin toistensa löytämistä ja pystyivät luomaan muutamankin vaarallisen paikan Malekin vartioimalle Ilves-maalille. 

Pitkä painostus toi myös tulosta. Lukon illan neljännen maalin kävi iskemässä Patrick Khodorenko pitkän pyörityksen jälkeen, jossa maali oli lähellä jo ennen Khodorenkon osumaa.

Vahva alku ja sen jälkeen ottelu tasoittui

Heti kolmannen erän alkuun Lukko pääsi ottelussa toistamiseen ylivoimalle ja silloin myös helähti. Éric Gélinas laukoi kiekon ranteella verkkoon ja pääsi tuulettamaan ensimmäistä Liiga-maaliaan ajassa 42:16. Gélinasin maaliin syöttäjiksi merkittiin Kuhlman ja Jandric. Kuhlmanille syöttöpiste oli illan toinen ja kasvatti kokonaissaldon kolmeen pisteeseen,

Ensimmäisen Liiga-maalinsa iskenyt Éric Gélinas pääsi kiittämään yleisö etujoukoissa. (Kuva: ElonKuvaus)

Ottelun viimeisessä erässä myös Ilves pääsi hyökkäämään enemmän ja kavensi ensimmäisen kerran 46 minuutin kohdalla ja tuli vielä kahden maalin päähän ajassa 58:50 ilman maalivahtia.

Vieraat pääsivät vielä hyvinkin lähellä neljättä maalia, mutta tolppa ja Lethemon pitivät Ilveksen kahden maalin päässä.

Lukko–Ilves 5–3 (3–1, 1–0, 1–2)

Illan maalit
03:16 1–0 Karson Kuhlman (Khodorenko)
08:15 2–0 YV Steven Jandric (Kuhlman, Morand)

9:57 2–1 Ville Meskanen (Ratinen, Friman)
14:58 3–1 Antti Saarela (Peters, Pa. Westerholm)
31:25 4–1 Patrick Khodorenko (Gélinas, Nousiainen)
42:16 5–1 YV Éric Gélinas (Kuhlman, Jandric)

46:39 5–2 Daniel Gazda (Friman, Mäntykivi)
58:50 5–3 IM Samuli Ratinen (Lööke)

Maalivahtitilastot

John Lethemon, Lukko
14 (3+2+9=14) torjuntaa, torjunta% 82.35

Jakub Malek, Ilves
25 (7+10+8=25) torjuntaa, torjunta% 83.33

Kaikki ottelun tilastot tästä.

Yleisömäärä: 4500


Lehdistötilaisuus

Maalikooste

Twitter Facebook LinkedIn WhatsApp

Seuraava kotiottelu

pe 05.12.2025 klo 18:30
Rauman Lukko
VS
TPS

Lukko — TPS

Ennakko / Osta liput

Tuoreimmat uutiset

Lenni Hämäläiselle kahden vuoden jatkosopimus

Lue juttu »

Lukko-podcast, jakso 10: Lenni Hämäläinen

Lue juttu »

Tapahtumainfo: Lukko–TPS 5.12.

Lue juttu »

Viikkokirje, vko 49

Lue juttu »

Lukko–EV ZUG & Lukko–TPS VIP-tarjonta

Lue juttu »
Rauman Lukko

Seuraa Lukkoa somessa

LukkoShop, lipunmyynti ja kausikortit

Puh +358 (0)2 8387 081
rauman.lukko@raumanlukko.fi

Sivustokartta

Otteluohjelma Joukkue Liput Palvelut Yhteisö Juniorilukko Yhteystiedot Tietosuoja Media Code of Conduct Kumppaninäkyvyys Katsojaohjeistus