JYP kampesi kerran tasoihin, sen jälkeen sinikeltaiset eivät johtoasemasta luopuneet
Perjantai-iltana Kivikylän Areenalla Lukko ja JYP kohtasivat ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Pirteäsi kauden aloittanut JYP lähti iltaan sarja kakkosena ja Lukko oli kuudentena. Lukko eteni ensin kahden maalin karkumatkalle, jonka JYP kuitenkin kiri vielä kiinni, sen jälkeen JYP ei enää onnistunut ja Lukko iski kahteen kertaan.

Ottelun alussa paikkoja oli molemmissa päissä ja erän edetessä Lukko otti hallintaa enemmän itselleen. Lukko sai aikaan pidempiä hyökkäyksiä, mutta myös nopeita vastaiskuja JYP-tilanteiden jälkeen. Lopulta hyvä paine tuotti myös tulosta, kun Anton Olsson pääsi sivaltamaan kovaa ja tarkasti kauniin rannarin etuylänurkkaan vieden sinikeltaiset 1–0-johtoon. Erän loppupuolella molemmat pääsivät ylivoimalle, mutta alivoimat hoitivat nämä tilanteet kohtuullisen helposti. JYP:n erän ehkä paras paikka aukeni Alexander Truelle, joka oli nokikkain Lukko-vahti Daniel Salosen kanssa, mutta Salonen tylsytti maalintekoaikeet.
JYP tuli terävästi toiseen erään ja kilisytti tolppaa jo ensimmäisellä minuutilla, pikkuhiljaa ote kääntyi taas hieman Lukolle. Ja sinikeltaiset iskivät myös ottelun toisen maalin, kun Henri Ikonen ja Topias Haapanen painoivat maalille ja lopulta ensin mainittu lapioi kiekon maaliin. JYP pääsi tämän jälkeen hieman paremmin mukaan ja pääsi myös kaventamaan ajassa 28:07. Vieraille oli avautumassa myös toinen huippupaikka, mutta tämän 2vs1-hyökkäyksen katkaisi tyylikkäästi Arttu Välilä. Erän lopulla JYP pääsi ylivoimalle, mutta Lukon alivoima jatkoi laadukkaasti.

Kolmannen erän alussa JYP pääsi heti ylivoimalle ja onnistui tasoittamaankin ottelun, kun Leevi Tukiainen iski hyvällä laukauksella kiekon verkkoon. Kauaa ottelu ei kuitenkaan ehtinyt tasoissa vanheta ja taas oli sinikeltaisten vuoro mennä johtoon; johtomaalin iski viivasta Jakob Stenqvist, maaliin upean maskin teki Ikonen. Maaliin sai syöttöpisteet Haapanen ja Atte Joki, jotka molemmat viettivät kahden pisteen iltaa. Tästä hetki ja Lukon oli aika siirtyä taas kaksi maalia edelle Mikael Ruohomaan ylivoimaosuman myötä. Ottelun lopulla JYP lähti hakemaan kavennusta ilman maalivahtia ja saikin jonkun verran trafiikkia Lukon maalille, mutta ilman tulosta. Summerin soidessa Lukko pääsi juhlimaan kolmea pistettä 4–2-lukemin.

Lukko–JYP 4–2 (1–0, 1–1, 2–1)
Illan maalit
08:47 1–0 Anton Olsson (Morand)
22:56 2–0 Henri Ikonen (Haapanen, Joki)
28:07 2–1 Valtteri Ojantakanen (Torgersson, Lehmus)
41:39 2–2 YV Leevi Tukiainen (Huovila, Lassila)
43:27 3-2 Jakob Stenqvist (Haapanen, Joki)
46:16 4–2 YV Mikael Ruohomaa (Tuuva, Saarela)
Maalivahtitilastot
Daniel Salonen, Lukko
23 (7+4+12) torjuntaa, torjunta% 92,00
Oskari Salminen, JYP
15 (6+4+5) torjuntaa, torjunta% 78,90
Kaikki ottelun tilastot tästä.
Yleisömäärä: 3867
Niclas Almarin haastattelu:
Lehdistötilaisuus:
Maalikooste: