Pelicans taisteli avauserän ja paransi sen jälkeen
Lukko ja Pelicans kohtasivat tänään viimeistä kertaa runkosarjassa. Aiemmista kamppailuista voitot olivat sinikeltaisille 2–1, mutta tänään oli lahtelaisten vuoro tasoittaa voitot. Lukko tuli otteluun hyvin ja painoi avauserässä kovaa vieraiden päädyssä, maali jäi vain puuttumaan. Toisesta erästä eteenpäin Pelicans paransi peliä ja iski omista paikoistaan tehokkaasti.

Lukko tuli otteluun vahvemmin ja sai heti tilanteita aikaan Pelicans-päädyssä. Erän ehkä parhaaseen paikkaan pääsi Jami Krannila, jolle Mikael Ruohomaa pelasi nätisti keskustaan vetopaikan. Sinikeltaiset hallitsivat pitkälti koko erää ja otetta vahvistivat myös kaksi ylivoimaa, joiden aikana ei kuitenkaan avausmaalia nähty. Vieraiden maalilla Zachary Emond nappasi pari huipputorjuntaa ja hänen 12 torjuntaansa kertovat oleellisen erästä, Lukon maalilla Antti Raanta kirjasi tililleen vain yhden torjunnan.
Sinikeltaiset pääsivät aloittamaan erän ylivoimalla, vielä erikoistilanteen aikana maalia ei tullut, mutta heti joukkueiden tultua täysilukuisiksi, iski Ruohomaa ranteella kiekon verkkoon tasan 21 minuutin kohdalla. Pelicans kuitenkin tasoitti nopeasti reilun minuutin päästä ja otti myös ottelua hieman hallintaansa. Lukon maalilla Raanta nappasi pari tärkeää torjuntaa, mutta kun vajaat 28 minuuttia oli pelattu, siirtyi vieraat 1–2-johtoon. Pelicans pelasi muutenkin vahvan erän ja sai painettua toistuvasti peliä Lukon päätyyn.
Kotijoukkue sai heti kolmannen erän alkuun muutamia paikkoja, mutta hyvä vaihe katkesi rangaistukseen ja alivoimaan, jonka kuitenkin Lukko selvitti hienosti. Peli eteni tasaviisikoin tasaisesti päästä päähän, erän puolivälin paikkeilla alkoivat sinikeltaiset pitämään enemmän kiekkoa, mutta Pelicans pääsi ylivoimalle ja iski 52 minuutin kohdalla itsensä kahden maalin johtoon. Maalin jälkeen oli Lukon vuoro päästä ylivoimalle, mutta erikoistilanteen aikana vieraat kasvattivat johtoaan rangaistuslaukauksen onnistuttua. Rankkarin hommasi Eelis Teuturi ja kiekon kävi iskemässä verkkoon Roni Karvinen, joka viimeisteli illan toisen osumansa. Sinikeltaiset lähtivät kirimään kolmen maalin takaa jo ajoissa ilman maalivahtia ja Antoine Morand onnistuikin tuomaan Lukon kahden maalin päähän melko nopeasti. Lopullisen ratkaisun iski kuitenkin reilut kaksi ja puoliminuuttia ennen loppua Konsta Hirvonen tyhjiin.
Lukko–Pelicans 2–5 (0–0, 1–2, 1–3)
Illan maalit
21:00 1–0 Mikael Ruohomaa (Beaucage, Stenqvist)
22:14 1–1 Joona Kumpula
27:46 1–2 Oskars Batna (Jürgens, Karvinen)
52:00 1–3 YV Roni Karvinen (D. Nieminen)
54:13 1–4 RL Roni Karvinen
55:25 2–4 IM Antoine Morand (Haapanen, Krannila)
57:26 2–5 TM Konsta Hirvonen (Teutari, Forsberg)
Maalivahtitilastot
Antti Raanta, Lukko
9(1+6+2) torjuntaa, torjunta% 69.20
Zachary Emond, Pelicans
23(13+6+4) torjuntaa, torjunta% 92.00
Kaikki ottelun tilastot tästä.
Yleisömäärä: 4318
Haastattelussa Antoine Morand:
Lehdistötilaisuus:
Maalikooste: