Tapparan tehokas kolmeminuuttinen nujersi sinikeltaiset
Liiga-kausi 2025–26 käynnistettiin loppuunmyydyllä Kivikylän Areenalla – tänään yhdessä Juniorilukon kanssa järjestettiin myös Seurapäivä toista kertaa. Seurapäivänä kaikki seuran juniorit oli kutsuttu otteluun, ja he edustivat katsomossa keltaisine paitoineen.
Tappara tuli sähäkästi avauserään ja kilautti tolppaan jo ensimmäisellä minuutilla. Vieraiden kovan alun jälkeen myös Lukko sai muutamat paikat, mutta Tapparan maalilla Juha Metsola torjui melko kevyesti nämä yritykset. Molemmille aukeni paikat myös ylivoimalla, mutta pitkien pyöritysten jälkeen kumpikaan ei sen ihmeempiä paikkoja saanut aikaan. Erikoistilanteiden aikana ehkä paras paikka aukeni Tapparalle alivoimalla, mutta 2vs1-hyökkäyksen tyrehdytti Lukko-maalilla Antti Raanta tyylikkäällä torjunnalla.

Toisessa erässä heti alkuun molemmat pääsivät jälleen ylivoimalle, mutta vielä ei maaleja nähty. Erän lähestyessä puoltaväliä, iski Tappara illan avausosuman, kun ensimmäistä Liiga-peliään pelannut Oliver Suvanto iski kiekon verkkoon – kauaa ei mennyt, kun Tappara iski illan toisen ylivoimalla. Ja kolmaskin syntyi heti erän puolivälin jälkeen. Tapparan tehokkaan reilun kolmeminuuttisen jälkeen Lukko pääsi hakemaan kavennusta kahteen kertaa ylivoimalla, mutta onnistumisia ei tullut.
Kolmannessa erässä Lukko tuli hyvällä energialla sisään, muttei saanut hallinasta huolimatta luotua laadukkaita maalipaikkoja. Ketjumuutosten jälkeen energisempi peli jatkui ja sinikeltaiset saivatkin muutaman paremman maalipaikan. Lopulta Lukko kavensi 53 minuutin kohdilla, kun Aarne Intonen sivalsi ensimmäisen Liiga-maalinsa sinikeltaisissa takatolpilta sisään. Kavennus oli kuitenkin laiha lohtu ja lopulta Tapparan Emil Sylvegård iski kiekon tyhjiin 13 sekuntia ennen loppusummeria.

Lukko–Tappara 1–4 (0–0, 0–3, 1–1)
Illan maalit:
27:13 0–1 Oliver Suvanto (Rautiainen, Je. Mattila)
28:52 0–2 YV Kasper Simontaival (Rautiainen, Räsänen)
30:47 0–3 Otto Rauhala (Suvanto, Sylvegård)
53:11 1–3 Aarne Intonen (Morand, Tuuva)
59:47 1–4 Emil Sylvegård (Rauhala)
Maalivahtitilastot
Antti Raanta Lukko
21 (7+11+2) torjuntaa, torjunta% 87,50
Juha Metsola, Tappara
27 (10+2+15) torjuntaa, torjunta% 96,40
Kaikki ottelun tilastot tästä.
Yleisömäärä: 4500
Henri Ikosen haastattelu:
Maalikooste:
Lehdistötilaisuus