CHL-puolivälierät avattiin Raumalla
Lukko ja Zug iskivät Raumalla yhteen puolivälierin ensimmäisessä osassa keskiviikkoiltana. Kohtaaminen oli joukkueille jo kauden toinen, kun joukkueet kohtasivat jo alkusarjassa. Illan kamppailussa panokset olivat jo huomattavasti kovemmat, kun pelattiin paikasta neljään parhaan joukossa. Kamppailussa Lukko eteni johtoon avauserän lopulla ja kasvatti johtoa toisessa kahteen maaliin. Kolmannessa erässä molemmat osuivat kertaalleen ja lopputuloksena sinikeltaiset lähtevät Sveitsissä pelattavaan toiseen osaan 3–1-johdossa, kun yhteismaalit ratkaisevat jatkoon menijän.

Ottelu alkoi tasaisesti ja erän edetessä vierasjoukkue Zug otti hallintaa itselleen rakentaen myös muutaman vaarallisemman maalipaikan. Lukon maalilla Antti Raanta kuitenkin nappasi nämä yrityksen kiinni varmasti. Erän puolivälin jälkeen hallinta kääntyi selkeästi Lukolle ja sinikeltaiset rakensivat jo pidempiä hyökkäyksiä, sekä muutaman maalipaikan. Lukko pääsi ylivoimallekin, ensin erikoistilanteen aikana Zugille aukesi huippupaikka, jota seurasi hetken päästä Antti Saarelan ylärimalaukaus. Lopulta sinikeltaisten hyvä vaihe tuotti tulosta ajassa 19:00, kun Anton Olsson sivalsi irtokiekon verkkoon ja vei Lukon 1–0-johtoon.
Toisen erän alussa peli aaltoili päästä päähän, alun paras paikka aukeni Aarne Intoselle, joka laukoi kuitenkin hieman yli. Hetken päästä kohdistus oli kohdallaan, kun Ponthus Westerholm tarjoili Intoselle huippupaikan ja tällä kertaa hyökkääjä laittoi kiekon tarkasti riman alle ja vei Lukon kahden maalin karkumatkalle ajassa 26:19. Lukko pääsi hakemaan lisämaaleja ylivoimalla, mutta tulosta ei tullut. Zug sai erässä omat paikkansa oikeastaan ainoastaan nopeista hyökkäyksistä erän ylivoimaa lukuunottamatta, joka jatkuu myös kolmannen erän alussa.
Zug tosiaan pääsi aloittamaan kolmannen erän ylivoimalla ja käytti tämän mahdollisuuden hyväkseen ja kavensi ajassa 40:39. Lukko kuitenkin kuittasi maalin nopeasti ja siirtyi jälleen kahden maalin karkumatkalla reilun parin minuutin päästä Ponthus Westerholmin iskettyä irtokiekon verkkoon ylivoimahyökkäyksen päätteeksi. Zug pääsi kuskin paikalle hieman maalin jälkeen ja sai pidempiä hyökkäyksiä aikaan, Lukon maalilla Raanta kuitenkin otti tarvittavat tärkeät kopit ja piti eron kahdessa osumassa. Kolmisen minuuttia ennen loppua Zug pääsi hakemaan kavennusosumaa ylivoimalla, mutta Lukon alivoima kesti hienosti Raannan muutaman huipputorjunnan johdolla ja lopulta ensimmäinen osaottelu päättyi Lukon 3–1-voittoon.

Lukko–EV Zug 3–1 (1–0, 1–0, 1–1)
Illan maalit
19:00 1–0 Anton Olsson (Intonen, Viitasalo)
26:19 2–0 Aarne Intonen (Po. Westerholm)
40:39 2–1 YV Mike Künzle (Kubalik, Kovar)
42:53 3–1 Ponthus Westerholm (Pa. Westerholm, Saarela)
Maalivahtitilastot
Antti Raanta, Lukko
28 torjuntaa, torjunta% 97
Leonardo Genoni, EV Zug
23 torjuntaa, torjunta% 88
Kaikki ottelun tilastot tästä.
Yleisömäärä: 2002
Aarne Intosen haastattelu:
Lehdistötilaisuus:
Maalikooste: