Lukko vahvistaa maalivahtiosastoaan loppukaudeksi, kun Joni Ortio palaa Raumalle vuokrasopimuksella. Samalla Antti Raanta on palaamassa jääharjoituksiin ensi viikolla.
Tuttu torjuja saapuu taas Raumalle
Viime kaudellakin Lukossa pelannut Joni Ortio tekee paluun sinikeltaiseen paitaan loppukauden pituisella vuokrasopimuksella Vaasan Sportista ja vahvistaa osaltaan Daniel Salosen ja Antti Raannan muodostamaa maalivahtikaksikkoa. Tällä kaudella Ortio on pelannut Liigassa 25 ottelua.

– Yhdessä valmennuksen kanssa analysoitiin tilannetta pelaajiston ja maalivahtien osalta, niin tulimme siihen lopputulokseen, että on järkevää hankkia kolmas maalivahti joukkueeseen. ”Ortsa” pelasi meillä hyvän viime kauden ja hän on suurimmalle osalle joukkueesta tuttu kaveri, joten sen jälkeen, kun päätös maalivahdin hankinnasta tehtiin, niin valinta oli kohtalaisen helppo, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kertoo.

– Ja sekin tietysti helpotti valintaa, että Ortio on edelleen pelannut todella hyvin ja auttaa meitä varmasti omalla panoksellaan – niin kaukalossa kuin pukukopinkin puolella.
Optimitilanteessa Lukko ei olisi lähtenyt hakemaan vahvistusta maalivahtiosastolle, mutta valitettavat terveysmurheet ajoivat siihen tilanteeseen, että Sahlstedt yhdessä valmennuksen kanssa näki parhaaksi hankkia kolmannen maalivahdin.
– Katsottiin, että tässä kohtaa kannattaa pelata varman päälle maalivahtien osalta, vaikka olemme olleet nykyiseen maalivahtikaksikkoon tyytyväisiä. Jos aloitetaan Danielista; hän on pelannut hienosti ja torjunut meille arvokkaita voittoja, mutta täytyy muistaa, että hän pelaa ensimmäistä kauttaan ja ensimmäisiä Liiga-pelejä.

– ”Ana” on tehnyt kovasti hommia ja näyttänyt, miten todellinen ammattilainen tekee paluun kotiin. Valitettavasti hänellä on ollut sen verran terveysmurheita kauden aikana, että nyt katsottiin parhaaksi pelata varman päälle ja hankkia Ortio täydentämään maalivahtiosastoa, Sahlstedt avaa tilannetta.
Sahlstedt painottaa sen tärkeyttä, että kevään peleissä Lukolla on vähintään kaksi tervettä maalivahtia jalkeilla ja uskoo vahvasti siihen, että myös Raanta on täydessä kunnossa, kun kevään kovat pelit alkavat.
– Ortion saapuminen tuo rauhallisuutta ja sitä myötä voidaan olla luottavaisin mielin, että meillä on keväällä kaksi tervettä maalivahtia käytettävissä, parhaassa tapauksessa tietenkin kolme, Sahlstedt päättää.

Antti Raanta tekee paluun jääharjoituksiin ensi viikolla
Viime viikon lauantaina Hämeenlinnassa HPK–Lukko-ottelun avauserässä loukkaantunut Raanta tekee paluun jääharjoituksiin ensi maanantaina ja hänen pelikuntoaan tarkastellaan sen jälkeen päivittäin.
– ”Anan” kanssa aikataulu on tällä hetkellä se, että ensi viikolla hän pääsee jälleen aloittamaan jääharjoittelun ja sen jälkeen paluu peleihin tapahtuu hänen tuntemuksiensa mukaan, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kertoo.