Lukko ja puolustaja Peetro Seppälä ovat tehneet kahden vuoden sopimuksen, joka pitää sisällään pelaajan ulkomaanoption jälkimmäiselle vuodelle.
Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt näkee, että Lukko saa Seppälästä todella laadukkaan puolustajan.
– Hyvän kokoinen puolustaja, joka tulee erinomaisesti paineen alta kiekon kanssa pois ja ratkoo tilanteita syöttämällä – se on mielestäni erittäin tärkeä ominaisuus tämän päivän Liigassa, Lukon urheilujohtaja aloittaa.
– Erittäin laadukas puolustaja, kyllä mä näen, että ihan EHT-tason pelaaja. Pelaa laadukkaasti molemmissa päissä ja on sellainen all around -pakki; vahvuuksia löytyy niin hyökkäyspäässä kuin puolustuspäässäkin. Kausi sitten tulee näyttämään, pelaako enemmän yli- vai alivoimalla, Sahlstedt kuvailee.
Kasvattiseurassaan, KooKoossa, Seppälä teki Liiga-debyytin jo vuonna 2017 ja pelasi Kouvolassa aina kevääseen 2022 asti, viimeisellä kaudellaan Liigassa hän teki 57 otteluun 29 tehopistettä. Kouvolan vuosien jälkeen hän otti suunnakseen Pohjois-Amerikan ja pelasi kaksi kautta AHL-joukkue Coachella Valley Firebirdsin riveissä, viimeiset kaksi kautta 25-vuotias Seppälä on pelannut SHL:ssa Örebro HK:n riveissä.

Neljän ulkomailla vietetyn kauden jälkeen Seppälä saapuu innoissaan Raumalle.
– Tietysti tässä on intoa täynnä tulossa Raumalle. En ole taas hetkeen Suomessa pelannut ja todella mielenkiintoinen kausi tulossa – odottavaisin fiiliksin, leftiltä laukova puolustaja kertoo.
– Lukko on pitkään ollut jo Liigan kärkiseuroja ja näen, että Lukossa on mahdollisuus menestyä, kyllähän se voittaminen kiinnostaa aina. Muutenkin olen kuullut Lukosta paljon hyvää; pelaajat ovat siellä viihtyneet ja heistä on pidetty hyvää huolta siellä, mitä muutamien kanssa olen jutellut asiasta, Seppälä kertaa syitä, miksi hän teki sopimuksen Lukon kanssa.
Suomessa uuteen ympäristöön saapuvalle Seppälälle uudessa joukkueessa tuttuna pelaajana on Nuutti Viitasalo, jonka kanssa hän myös jutteli ennen kuin teki sopimuksen Raumalle. Lisäksi Ruotsin kausina Aapo Vanninen oli hänen kanssaan samassa organisaatiossa.
– Muutamia treenejä Aapo kävi meidän kanssaan vetämässä ja mitä hallilla tuli nähtyä, niin mukava ja fiksu kaveri. Ihan hauska, että tiet kohtaavat nyt täällä Raumalla, Seppälä kertoo.
Mielessä paluu maajoukkueeseen, eikä Pohjois-Amerikkakaan ole unohtunut
Viimeiset neljä vuotta Seppälä on tosiaan pelannut ulkomailla, ensin kaksi vuotta AHL:ssa ja sitten kaksi vuotta Ruotsissa. Edelliskaudella Seppälä oli myös tuttu näky Leijonista EHT-turnauksissa. Sinne puolustajan mieli halajaa myös takaisin.
– Tietysti se on yksi tavoite, että pääsisi maajoukkueympyröihin takaisin. Toissa kaudella siellä pääsin pelaamaan monessakin turnauksessa. Kyllä Leijonat kiinnostaa aina itseä, Seppälä avaa.
EHT-turnauksien lisäksi Seppälä on ollut vakiokasvo myös nuorimaajoukkueissa, kirkkaimpana muistona niistä ajoista on alle 18-vuotiaiden MM-kulta keväältä 2018.
Ulkomaan vuosina puolustaja kokee kehittyneensä kokonaisvaltaisesti sekä oppinut suhtautumaan pelaamiseen kypsemmin.
– Noina vuosina oppi pelaamaan ehkä vähän rennommin ja nauttimaan siitä vielä enemmän. Aina välillä tulee vaikeampia jaksoja, niin oppi myös nousemaan niistä paremmin. Ja varmasti vuodet kasvattivat myös ihmisenä paljon.
– Onhan paluu Pohjois-Amerikkaankin edelleen mielessä, mutta nyt tässä kohtaa Lukko on oikea ja hyvä paikka kehittyä; pidän itseäni aika kokonaisvaltaisena pelaajana, niin haluan myös kehittyä kaikilla osa-alueilla, ja sitä kautta ottaa seuraavia askeleita pelaajana, Seppälä kertoo

Urheilujohtaja Sahlstedt näkee, että Seppälä tulee tappelemaan kärkipakin minuuteista ja uskoo, että vuodet ulkomailla ovat tehneet hyvää puolustajalle.
– Tulee varmasti taistelemaan isoista minuuteista ja uskon vahvasti, että myös ottaa ne minuutit. Takana kuitenkin suht vahvat kaudet kovissa sarjoissa ja nyt sitten tulee Liigaan tavallaan hakemaan sellaista roolia, missä pystyy olemaan vahvimmillaan, Sahlstedt luonnehtii.
– Uskon, että hänen omakin tavoitteensa on ottaa isoja minuutteja illasta toiseen ja me näemme, että Peetrolla on kaikki edellytykset siihen. On tosi iso hankinta meille ja odotukset hänen kohdallaan ovat korkealla sen suhteen, että pystyy tuomaan hyvää kiekollista peliä ja vahvaa puolustamista ja sitä kautta tuomaan vakautta meidän peliimme, urheilujohtaja päättää.
Seppälä on innoissaan myös sarjauudistuksesta
Kahden vuoden aikana Seppälä on päässyt pelaamaan sarjassa, jossa myös putoaminen on ollut mahdollista – sama odottaa myös ensi kaudella Suomessa.
– Kyllähän se on aina kiva, että kaikki pelit merkkaavat vielä enemmän. Yksittäisen pelin voittaminen on silloin aina vielä vähän siistimpää, kun tietää, että jokainen piste merkkaa todella paljon. Hieno juttu, että tämä järjestelmä on nyt myös Suomessa, Seppälä kertaa.
Maanantaina Raumalla harjoittelun aloittavalla Seppälällä ei ole kesäksi mitään ihmeellisempiä suunnitelmia harjoittelun lisäksi.
– Ei ole oikein mitään ihmeellisiä juttuja kesäksi vielä tiedossa. Nyt maanantaina aloitetaan treenaaminen Raumalla ja tietenkin isossa osassa kesää on harjoittelu. Vähän pitää koittaa nauttiakin, joten siinä se kesää meneekin jo hyvin rauhallisesti, Seppälä päättää.