Rauman Lukon A-nuoret viettävät parhaillaan maaottelutaukoa. Tauolla treenataan valmistautuen tuleviin koitoksiin, sillä joulukuun puolivälissä päättyvää A-nuorten SM-liigan alkusarjaa on sinikeltaisten osalta jäljellä kaksitoista ottelua.
Viime viikolla Lukko pelasi kolme kotimatsia, joista saaliina oli neljä pistettä.
Viikko starttasi keskiviikkona Jokereita vastaan niukalla 4-3 voitolla. Ottelussa raumalaisten tehomiehiä olivat tehot 1+2 viimeistellyt Rasmus Smedberg, kolme maalia alustanut Ville Petman, kahdesti maalinteossa onnistunut Jani Kluuskeri ja pisteet 1+1 kirjauttanut Teemu Hannula.
- Sarjasysteemi on se mikä on, samoin kuin meidän sarjasijoituksemme, joten tässä vaiheessa jokainen peli on voitettava. Jokerit-ottelussa etenkin pelin loppu ja se miten me pystyimme puolustamaan johtoasemaa oli hyvää, Lukon vastuuvalmentaja Timo Saarikoski sanoo.
Perjantaina Lukko vei kotiottelunsa Laitilan jäähalliin. Otteluun vieraaksi saapui kasitien toisesta suunnasta TPS. Turkulaiset kirjasivat ottelusta lopulta voiton lukemin 5-3, sinikeltaisista maalintekijöinä kunnostautuivat Rasmus Smedberg, Niklas Virtanen ja Erno Hänninen.
- Kun puhutaan junioripeleistä, niin harvoin sitä haluaa ottaa kantaa tuomaritoimintaan. En missään nimessä halua selitellä tappiota sillä, mutta perjantain pelissä TPS sai kohtuuttoman paljon hyötyä tuomariten virheistä. Yksi maali tuli paitsion ja toinen polvitaklauksen jälkeen. Siinä pelissä ei ollut aivan tasavertaista viheltämistä.
- Emme me huonosti pelanneet, meillä oli yhtä lailla omat maalipaikkamme. TPS oli niissä ehkä tehokkaampi ja nuo tietyt tilanteet johtivat siihen, että he saivat niitä paikkoja.
Laitilan Jyskeen järjestämä tapahtuma kerää Lukon vastuuvalmentajalta kiitosta.
- Puitteet olivat todella hyvät. Pojat odottivat peliä Laitilassa ja porukkaa oli paikalla hyvin. Kiitos sinne suuntaan hyvistä järjestelyistä, Saarikoski kehuu.
Neljän pisteen viikon Lukko täydensi lauantaina Kivikylän Areenalla, kun Helsingin IFK vei lisäpisteen voittolaukauksilla maalein 1-2. Lukon ainoan viimeisteli päätöserässä Mikko Kaunisto.
HIFK-ottelu oli varsin tunteikas, sillä jäähypenkkiä kulutettiin yhteensä 52 minuutin edestä. Lukko istui näistä 28 ja HIFK 24 minuuttia.
- Lauantain peli ei ollut siisti ja jäähymäärät olivat todella isoja. Meillä varmasti näkyi se sellainen tietynlainen voittamisen pakko ja se yrittäminen meni siinä mielessä yli. Mikään ruma tai törkeä peli se ei ollut eikä ylilyöntejä tullut, mutta siellä oli puolin ja toisin tilanteita, joissa olisi voinut käydä huonostikin. Ne olisi pitänyt saada molemmilta joukkueilta pois.
Neljä maajoukkuevalintaa viestii oikeasta suunnasta
A-nuoret suuntaavat nyt alkusarjan viimeiseen tusinaan sarjataulukon 14.sijalta. Lukolla on kasassa 23 pelatusta ottelusta 26 sarjapistettä. Matkaa ylemmän ja alemman jatkosarjan erottavalla viivalla kymmenentenä majailevaan Pelicansiin on kuusi pistettä.
- Jos ajattelee meidän pistemääräämme suhteessa pelien määrään, niin ei se varmasti tyydytä sen enempää valmennusta kuin pelaajiakaan. Pitää kuitenkin muistaa, että me olemme hävinneet seitsemän peliä vain yhdellä maalilla. Se tarkoittaa sitä, että me olemme vääntäneet paljon tiukkoja pelejä, joita emme ole onnistuneet kääntämään voitoksi, Saarikoski muistuttaa.
- Haluan, että me pelaamme aktiivisesti. Haluan, että olemme aktiivisia hyökkäyspäässä silloin kun menetämme kiekon, emmekä vetäydy. Myös kiekollisesti pyrimme pelaamaan nopeasti ja aktiivisesti, se vaatii kovaa työntekoa eli luistelua ja kamppailua. Alkukaudesta se meni hyökkäyspäässä liikaa perässä juoksemiseksi ja tällöin viisikko hajosi, mikä taas näkyi sitten tulostaululla.
Aktiivisuus onkin sana, joka toistuu A-nuorten vastuuvalmentajan puheissa. Peli on mennyt kauden edetessä eteenpäin.
- Mitä pidemmälle sarja on mennyt, niin tässä suhteessa pelimme on parantunut. Pelaaja saa tehdä kentällä tapahtuvissa tilanteissa itse sen valinnan ja näen, että aktiivisuuden ja oman valinnan kautta pelaajan kehittyminen ottaa tärkeitä askeleita. Tasapaino hyökkäämisen ja puolustamisen välillä on kauden vanhetessa parantunut ja tiivistynyt, mutta meillä on vielä tekemistä sen kanssa, että saamme aktiivisuuden toimimaan niin, että viisikko pysyy tiiviinä.
Alkukausi ei ole ollut henkisesti se kaikkein helpoin.
- Haastetta on tuonut se, että me olemme hallinneet pelejä ja luoneet maalipaikkoja, mutta emme ole onnistuneet maalinteossa. Se on henkisellä puolella raskasta ja tuo pelaajan takaraivoon sellaisen tietynlaisen tunteen, mikä taas syö sitä rentoutta. Olisimme kaivanneet enemmän onnistumisia, se olisi omalta osaltaan helpottanut pelaamista.
Yksilötasolla Lukon suunta näyttää vahvasti eteenpäin.. Siitä parhaimpina esimerkkeinä on neljä maajoukkuevalintaa. Alle 18-vuotiaiden maajoukkueen mukana ovat sinikeltaisista maalivahti Kalle Nurmi ja hyökkääjä Ville Petman, hyökkääjät Antti Saarela ja Mikko Petman puolestaan edustavat Suomen alle 17-vuotiaita Kanadassa.
- Jos neljä pelaajaa mahtuu nuorten maajoukkueisiin, niin kyllä se lähtökohtaisesti kertoo siitä, että asioita on tehty myös erittäin hyvin. Se on kuitenkin kova määrä yhdestä joukkueesta. Uudet nuoret kaverit ovat murtautuneet A-nuorten SM-liigaan, Saarikoski muistuttaa.
Maaottelutauon jälkeen Lukko pelaa Vaasassa 17.-19.11. kolme runkosarjan ottelua, joissa se kohtaa Ilveksen, Ässät ja Kärpät. Saarikoski viestittää, että kaikki on edelleen mahdollista ja taistelutahtoa sinikeltaisilla riittää.
- Meillä on joukkueessa oikeanlainen meininki tällä hetkellä. Jätkät paiskivat kovaa hommia ja menemme rinta pystyssä eteenpäin.
