Lukko ja Mikkelin Jukurit ovat sopineet puolustaja Arttu Kärjen vuokrasopimuksesta. Kärki siirtyy Lukko-paitaan joulukuun 20. päivään asti kestävällä sopimuksella.

Lukon puolustus vahvistuu joulutaukoon asti 21-vuotiaalla Arttu Kärjellä, joka saapuu Raumalle Mikkelin Jukureista. Tällä kaudella Kärki on pelannut 13 ottelua Jukurien paidassa. Koko urallaan puolustaja on pelannut Liigassa 64 ottelua tehoin 4+15.
Vegas Golden Knightsin kolmannen kierroksen varaus on pelannut koko uransa Suomessa yhtä kautta lukuun ottamatta; varauskesän jälkeen Kärki pelasi OHL:ssa Soo Greyhoundsin riveissä 59 ottelua ja teki niissä tehot 21+24.
Maajoukkuepolun läpikäynyt puolustaja tuo Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedtin mukaan tarvittavaa leveyttä puolustukseen, mutta myös kiekollista taitoa.
– Tiedämme, että Anton Olsson on poissa joitain viikkoja, joten lukumäärällisestikin tarvitsimme leveyttä pakistoon. Ottelutahti kiihtyy tästä ja tulossa on useampiakin kolmen pelin viikkoja, joten se kahdeksan tervettä puolustajaa on aika lailla minimimäärä, Sahlstedt kertoo.
– Arttu on nuori ja kehittyvä pelaaja ja tuo tässä kohtaa varmasti hyvää kilpailu meidän puolustukseemme. Hän pystyy pelaamaan hyvin kiekolla ja luomaan myös uhkaa hyökkäyspäässä, Sahlstedt kuvailee.
Puolustaja itse näkee omat vahvuutensa pitkälti samalla tavalla ja näkee, että vuokra Raumalle on myös hyvä mahdollisuus hänelle itselleen.
– Tosi hyvät fiilikset Raumalle saapumisesta. Näen itse tämän hyvänä mahdollisuutena palauttaa omaa peliä sille tasolle, millä sen kuuluu olla. Ja tietenkin tavoitteena on auttaa joukkuetta tässä vajaan parin kuukauden aikana, Viialassa syntynyt puolustaja kertoo.
– Pyrin ensisijaisesti tuomaan oman vahvan kiekollisen osaamisen esiin ja sitä kautta myös tuomaan lisää tehoa hyökkäyspelaamiseen, Kärki muotoilee omaa pelaamistaan.
Kärki saapuu Raumalle sunnuntaina ja on käytettävissä keskiviikkona 11.11. pelattavassa Lukko–KalPa-ottelussa.