Rauman Lukon pitkäaikainen yhteistyökumppani BMH Technology täyttää tänä vuonna ansiokkaat 90 vuotta, jota juhlistetaan Lukko-HPK -ottelussa keskiviikkona 23. tammikuuta. Illan otteluisäntä BMH:n merkkipäivän kunniaksi Kivikylän Areenalla tarjotaan 900:lle ensimmäiselle kahvia tai teetä munkin kera.
- Olemme tukeneet raumalaista kiekkoa jo vuosien ajan ja saaneet jakaa upeita hetkiä kaukalon laidalla yhdessä muun kiekkoväen kanssa. Haluamme viettää myös juhlapäiväämme seutukunnan kiekon ystävien seurassa, tiivistää BMH:n 90-vuotisjuhlatoimikunnan puheenjohtaja Nina Pere.
BMH syntyi Lönnströmistä:
Puupohjaisen biopolttoaineen käsittelyyn ja jätepohjaisen kierrätyspolttoaineen valmistamiseen erikoistunut BMH Technology on kulkenut pitkän matkan syntyhetkistään. Yhtiön historiaan mahtuu laaja kirjo erilaisia tuotteita, mutta kuljettimet ja erilaiset materiaalinkäsittelylaitteet ovat kulkeneet sen matkassa jo lähes seitsemän vuosikymmentä. Yhtiön ensimmäinen hihnakuljetin toimitettiin vuonna 1947, ja yksi sen tulevaisuuden kannalta merkittävimmistä kokonaistoimituksista oli vuonna 1961 valmistunut hakkeenkuljetusjärjestelmä Enzo-Gutzeitin Kaukopään tehtaalle. Tästä alkoi yhtiön nousu materiaalinkäsittelyteknologian kärkeen.
Oy Sytytin ja Oy Ammus toimivat sotavuosina Suomen puolustuksen kannalta merkittävässä roolissa valmistaessaan sotatarvikkeita rintamalle. Sotavuosien jälkeen yhtiöiden toiminta haki paikkaansa, kunnes vesikalusteet muodostuivat niiden päätuoteryhmäksi 1950-1960-luvuilla. Yhtiö tunnettiin pitkään perustajansa mukaan nimellä Lönnström Oy, kunnes 1990-luvulla nimeen vakiintui kirjainyhdistelmä BMH. Ensimmäiset murskaimet lähtivät konepajalta 1980-luvun alussa. Liiketoiminta kehittyi vuosituhannen vaihteessa jätteestä kierrätyspolttoainetta valmistaviksi TYRANNOSAURUS® laitoksiksi, joiden rinnalla säilyivät kiinteän biopolttoaineen käsittelyjärjestelmätoimitukset.
BMH:n ratkaisuilla pystytään korvamaan fossiilisia polttoaineita energiantuotannossa, ja sitä kautta vähentämään haitallisia ilmaston lämpenemistä kiihdyttäviä päästöjä. Globaalien jäteongelmien helpottaminen ja kierrättämisen lisääminen ovat myös BMH Technologyn agendalla. Laitokset tuottavat yhdyskuntajätteistä sekä kaupan ja teollisuuden jätejakeista laadukasta SRF- tai RDF-polttoainetta, joka on kilpailukykyinen ja ympäristöystävällinen vaihtoehto fossiilisille polttoaineille. Lisäksi laitokset erottelevat automaattisesti materiaalinkierrätykseen kelpaavia jakeita kuten metalleja.
Tähän mennessä yhtiön ratkaisuilla on säästetty vuodesta 1980 lähtien lähes 450 miljoonaa tonnia hiilidioksidipäästöjä. Tämä vastaa päästömäärää, joka aiheutuisi 182 miljoonan yksittäisen ihmisen lentomatkasta maapallon ympäri.
Tutustu oheiselta videolta BMH:n historiaan: