Osta liput Lukkoshop
Rauman Lukko — Siksi minä olen Lukko Rauman Lukko
Ottelut Liput & kausikortit Uutiset Joukkue Yhteisö Ravintola- ja VIP-palvelut Tapahtumat U20-Nuoret Yhteystiedot LukkoShop Helmiranta Pitsiturnaus 2026

Ottelut Uutiset Liput & kausikortit Pitsiturnaus 2026 Joukkue Ravintola- ja VIP-palvelut Lonsi Live Yhteisö LukkoShop Helmiranta
27.04.2018

Lukko-kasvatti Petri Vehanen lopettaa uransa

Rauman Lukon kasvatti Petri Vehanen ilmoitti perjantaina lopettavansa uransa. 40-vuotiaan maalivahdin viimeiseksi seuraksi jäi Eisbären Berlin, jossa hän pelasi viimeiset neljä kautta. Päättyneellä kaudella Vehanen torjui joukkueensa DEL-finaaleihin, joissa tasaisen sarjan päätteeksi mestaruuden vei kuitenkin München.

Vuonna 2011 Suomelle maailmanmestaruuden torjunut Vehanen teki Liiga-debyyttinsä Lukon paidassa kaudella 1999-2000. Viimeksi hän kantoi kotikaupunkinsa sinikeltaisia värejä kaudella 2012-13.

Vehanen on voittanut urallaan maailmanmestaruuden lisäksi MM-pronssia (2008) ja KHL:n mestaruuden (2010). Lisäksi hänet valittiin mestaruuskaudella KHL:n parhaaksi maalivahdiksi. Vehanen äänestettiin myös vuoden raumalaiseksi vuonna 2011.

Petri Vehanen oli urallaan erityisen seurauskollinen, sillä hän edusti Suomessa liigatasolla ainoastaan kasvattajaseuraansa Lukkoa.

Rauman Lukko kiittää Petri Vehasta hienoista pelivuosista ja yhteisistä hetkistä sekä toivottaa onnea uusien haasteiden parissa.

Twitter Facebook LinkedIn WhatsApp

Tuoreimmat uutiset

Lukon harjoitusottelut 2026

Lue juttu »

Alumni Cup keräsi yhteen seuran junioripolun läpikäyneitä pelaajia

Lue juttu »

Kausikortit superkaudelle 26–27 nyt myynnissä!

Lue juttu »

Puolustaja Chris Harpur vuoden sopimuksella Lukkoon

Lue juttu »

Lukko-podcast, jakso 19: Santeri Virtanen

Lue juttu »
Rauman Lukko

Seuraa Lukkoa somessa

LukkoShop, lipunmyynti ja kausikortit

Puh +358 (0)2 8387 081
rauman.lukko@raumanlukko.fi

Sivustokartta

Otteluohjelma Joukkue Liput Palvelut Yhteisö Juniorilukko Yhteystiedot Tietosuoja Media Code of Conduct Kumppaninäkyvyys Katsojaohjeistus