Ajankohtaista
Tällä viikolla vietetään maajoukkuetaukoa. Mediassa on ollut esillä liigaa koskeva sarjajärjestelmäuudistus. Lukko on ajan tasalla ja tulee pelaamaan jääkiekkoa jatkossakin absoluuttisella huipputasolla Suomessa. Olemme valmiina toimimaan raumalaista jääkiekkoa parhaiten palvelevalla tavalla.
Lukko-perhe sai myös upeita uutisia junioripuolella kun peräti 10 pelaajaa valittiin 2010-syntyneiden ikäluokasta Pohjola-leirille. Turnauksen All-Star kentälliseen valittiin Kaapo Honkaheimo ja turnauksen pistepörssin voitti Bruno Kaikkonen. Molemmat saivat myös kutsun ikäluokan ensimmäiseen maajoukkueeseen. Lukon U16-valmentaja Paavo Nurmi valittiin taas leirin parhaaksi valmentajaksi. Upeaa tunnustusta seuran juniorityölle ja onnea valituille!
Lukko näkyy, kuuluu ja on tavattavissa
Kauan odotettu Rauman Lukon koulukiertue teki paluun. Kierrämme kaikki alakoulut pelikauden aikana. Ensimmäisenä vuorossa oli Kaaron koulu, jossa Lukon pelaajista Arttu Välilä ja Henri Ikonen kävivät tervehtimässä koululaisia sekä vastaamassa oppilaiden kysymys patteristoon. Arttu Välilälle kouluvalinta oli mieluisa, sillä Arttu itse on käynyt alakoulunsa Kaarolla ja tuttuja opettajiakin oli paikalla. Kiertueen teemana on yhteiset pelisäännöt ja minkälainen on hyvä kaveri. Vierailun päätti yhteiset pelit lasten kanssa. Seuraavaksi koulukiertue menee Karin kouluun maanantaina10.11.
Liigajoukkueen pelaajista Eric Gélinas, Antti Raanta, Antti Saarela ja päävalmentaja Tomi Lämsä kävivät tapaamassa LukkoShopissa Prismassa kannattajia keskiviikkona 29.10. Vielä ennen joulua tulemme järjestämään toisen kannattajatapaamisen Prisman ja Osuuskauppa Keulan kanssa.
Lukko-podcastissa käsitellään perjantaina 7.11. päävalmentaja Tomi Lämsän kanssa kulunutta kautta, kun ensimmäinen kolmannes on pelattu. Viikolla 47 vieraaksi tulee urheilujohtajamme Kalle Sahlstedt. Voit osallistua äänityksiin lähettämällä kuulijakysymyksiä sosiaalisen median kanavien kautta tai sähköpostilla: juho.suoramaa@raumanlukko.fi Podcastia voit kuunnella esimerkiksi Spotifyn kautta tai kotisivuiltamme löytyvän uuden jakson uutisesta. Viime jaksossa vieraana oli Lukko-legenda Jorma Vehmanen.
Liiga ja U20
Liiga on tällä hetkellä äärimmäisen tasainen ja sijat 1-9 on 8 pisteen sisällä. Lukko lähti maajoukkuetauolle sijalta 7. Joukkue pääsee maajoukkuetauon jälkeen harjoittelemaan terveellä rosterilla kohti 12.11. CHL-peliä Storhamaria vastaan Norjaan ja siitä Itä-Suomen kiertueelle Jukurien ja SaiPa:n vieraaksi. Ainoastaan puolustaja Onni Korkan tilannetta katsotaan tauon jälkeen.
Kotikentällä Lukko pelaa seuraavaksi tiistaina 18.11. CHL:n neljännesvälierässä Storhamaria vastaan ja liigassa keskiviikkona 26.11. HIFK:ta vastaan. Se on myös Inga Helimon peli, jossa kunnioitamme seurayhteisön tärkeää jäsentä. Pysy kuulolla.
U20 viettää myös maajoukkuetaukoa, mutta harjoittelee tiiviisti viikolla. Joukkueen pelit jatkuvat perjantaina 14.11. vieraspelillä Ilvestä vastaan ja Kivikylän Areenalla sinikeltaiset pelaavat seuraavaksi perjantaina 21.11. Kärppiä isännöiden. U20 on nyt sijalla 12, tavoitteenaan saavuttaa pudotuspelipaikka. Joukkueesta puolustaja Jakub Floris on käynyt jo haistelemassa liigaympyröitä harjoitellen viikon joukkueen mukana. Maajoukkuetauolla kuulemme kapteeni Jussi Kähkösen haastattelun.
Tapahtumat
Superpikkujoulut ovat myyneet erinomaisesti ja jäljellä on enää vain pieni määrä lippuja. Myös tuore lisäys seuran tapahtumatuotantoon, eli Klamydia-yhtyeen tähdittämä Floska on saanut lentävän lähdön. Floska järjestetään Kivikylän Areenalla perjantaina 14.11. ja Superpikkujoulut seuraavana päivänä lauantaina 15.11.
Isänpäivä on sunnuntaina 9.11. Helmirannassa vietetään isänpäivää ruokailun, saunomisen, uimisen ja porealtailun merkeissä. Paikat ovat täyttyneet hyvää vauhtia, mutta vielä ehdit tulemaan mukaan.
Lukko-yhteisön voimaa näytetään 29.11. lauantaina kun seura järjestää yhteistyössä Lukkofanien ja Raumam Boikien kanssa Megamatkan Hämeenlinnaan. Ilmoittautuneita on jo 400 henkilöä! Tästä tulee varmasti ikimuistoinen päivä kaikille sinikeltaisille.
Lisätiedot: www.raumanlukko.fi