Haluamme elää omannäköistä elämää, kokea uutta, selvitä haasteista ja tavoitella unelmiamme. Kun elämässä tapahtuu, henkilövakuutuksesta saa tukea – mutta miten? Lue lisää, kuinka vakuutukset auttavat meitä keskittymään tulevaisuuden mahdollisuuksiin.
Elämämme ovat ainutlaatuisia. Erilaiset käänteet johdattavat meitä uuden äärelle, läheisten ihmisten luo ja jopa eri puolille maailmaa. Ehdimme nähdä ja kokea kaikenlaista, sillä elämässä tapahtuu lukuisia odottamattomia asioita. Valoisten puolien lisäksi myös sairastumiset, tapaturmat ja kuolema ovat luonnollinen osa elämää. Niihin voi onneksi osittain etukäteen varautua: vakuutuksella.
Vakuutuksesta riippuen sen avulla voidaan korvata terveydenhuollon kustannuksia ja lääkekuluja tai esimerkiksi tukea läheistä taloudellisesti kuoleman jälkeen. Jos sinulla on Fennian henkilövakuutus, saat meiltä sairastuessasi tai loukkaantuessasi neuvoja, ja voimme varata ajan lääkärille sekä tehdä vahinkoilmoituksen puolestasi. Henkilövakuutuksia ovat sairauskulu-, tapaturma-, matkustaja- ja henkivakuutus, sekä pysyvän työkyvyttömyyden turva ja vakavan sairauden turva.
Joillakin oppilaitoksilla ja työpaikoilla on vakuutuksia koko yhteisön tueksi, mutta tiedätkö, korvaako esimerkiksi työpaikkasi vakuutus harrastuksessa sattunutta loukkaantumista? Tai mitä käy vakuutusturvallesi, jos vaihdat työpaikkaa? Oman vakuutuksen hankkiminen saattaa tulla ajankohtaiseksi myös silloin, jos suunnittelet perheenlisäystä.
Milloin henkilövakuutus kannattaa ottaa?
Sopivin hetki hankkia henkilövakuutus on silloin, kun sinulla ei vielä ole oireita tai sairauksia. Esimerkiksi tapaturma- tai matkustajavakuutuksen voit hankkia koska vain ilman edeltävää terveysselvitystä, kuitenkin ennen matkan alkamista tai ennen korvattavan tapaturman sattumista.
Kun hankit henkivakuutusta tai sairauskuluvakuutusta, terveyshistoriasi selvitetään terveysselvityksellä, sillä terveydentila voi vaikuttaa myönnettävän vakuutuksen ehtoihin. Joskus vakuutusta ei voida myöntää lainkaan. Vakuutusta kannattaa kuitenkin aina hakea, koska jokainen tilanne katsotaan yksilöllisesti, eikä aiempi sairaus tai tapaturma välttämättä estä vakuutuksen saamista.
Mitä eri vakuutukset korvaavat?
Sairauskuluvakuutus
Sairauskuluvakuutus korvaa hoitokuluja, FenniaHoitaja tarjoaa sujuvaa asiointia
Sairauskuluvakuutuksesta on apua nimensä mukaisesti sairastuessa. Vakuutus kattaa flunssan ja vatsataudin kaltaisten lyhytkestoisten sairastumisten hoitokuluja ja pitkäkestoisesta sairastumisesta aiheutuvia hoitokuluja. Korvattavia kuluja voivat olla muun muassa erikoislääkäri-, lääke- ja tutkimuskulut.
Vakuutuksen avulla voi saada katettua hoitokuluja, joita oma työterveys ei välttämättä kata. On hyvä muistaa, ettei vakuutus kuitenkaan kata esimerkiksi luontaistuotteita tai vaihtoehtoisten hoitomuotojen kuluja. Jos sinulla on lapsia, voit myös ottaa lapsellesi sairauskuluvakuutuksen osaksi omaa sopimustasi. Lapsen sairauskuluvakuutuksen voi ottaa ennen lapsen syntymää.
Sairauskuluvakuutus auttaa myös avun saamisessa, helposti ja nopeasti. FenniaHoitajamme ovat chatin päässä auttamassa sinua pääsemään nopeasti tutkimuksiin tai lääkärin vastaanotolle. FenniaHoitajamme myös kirjaavat laskutusluvat lääkärikäynneille ja tekevät vahinkoilmoituksen puolestasi.
Lue lisää sairauskuluvakuutuksesta.
Matkustajavakuutus
Matkustajavakuutus korvaa hoitokuluja ja matkan peruuntumiskuluja, Fennian Reissuapu auttaa 24/7
Matkalla sairastumisesta aiheutuvia kuluja kattaa matkustajavakuutus. Näihin kuluihin kuuluvat muun muassa lääkärikäynnit ja sairaalamaksut ulkomailla. Matkustajavakuutus voi olla voimassa valinnan mukaan joko pelkästään ulkomaan matkoilla tai sen lisäksi myös kotimaan matkoilla.
Kuluja korvataan ilman euromääräistä ylärajaa. Matkasairauden pitkittyessä hoitokuluja korvataan enintään siihen asti, kun hoidon alkamisesta on kulunut 90 päivää. Vakavamman sairastumisen varalta Fennian Reissuapu 24h palvelee puhelimitse vuorokauden ympäri, jolloin voit aina varmistaa, mitä hoitokuluja vakuutuksesi kattaa.
Matkustajavakuutus voi olla voimassa jatkuvasti tai yksittäisen matkan ajan. Jatkuvasta vakuutuksesta voi olla hyötyä yllättävissä tilanteissa, sillä vakuutus on sinulla voimassa jo ennen matkalle lähtöä. Jos yhtäkkinen sairastuminen esimerkiksi estää matkalle lähdön, vakuutus korvaa peruuntuneesta matkasta aiheutuneita kuluja.
Lue lisää matkustajavakuutuksesta.
Tapaturmavakuutus
Tapaturmavakuutus auttaa, kun hoitoa tarvitaan helposti ja nopeasti – FenniaHoitajamme ovat myös tukenasi
Tapaturmasta on kyse esimerkiksi silloin, jos liukastuu jäisellä kadulla ja murtaa polvensa. Tapaturmavakuutus kattaa odottamattomista tapaturmista aiheutuneita hoitokuluja, kuten lääkäri-, leikkaustoimenpide- ja lääkekuluja.
Tapaturmavakuutuksen voi ottaa myös osana sairauskuluvakuutusta. Halutessaan tapaturmavakuutukseen voi sisällyttää urheilulaajennuksen, jolloin vakuutus kattaa harrastuksista, kuten ratsastuksesta ja kiipeilylajeista aiheutuvia tapaturmia. Ilman laajennusta vakuutus korvaa tapaturmia, jotka sattuvat tavanomaisessa ja kuntoa ylläpitävässä liikunnassa.
Kun tarvitset apua, FenniaHoitajamme ovat chatin päässä auttamassa sinua pääsemään nopeasti tutkimuksiin tai lääkärin vastaanotolle. FenniaHoitajamme myös kirjaavat laskutusluvat lääkärikäynneille ja tekevät vahinkoilmoituksen puolestasi.
Lue lisää tapaturmavakuutuksesta.
Henkivakuutus, työkyvyttömyysvakuutus ja vakavan sairauden turva
Henkivakuutus turvaa läheisten ihmisten tulevaisuutta
Henkivakuutus turvaa läheistesi toimeentuloa kuolemasi varalta. Henkivakuutus tuo turvaa läheisillesi, jotta elämisen kuluja ja esimerkiksi perintöveroja on kuoleman jälkeen helpompi hoitaa.
Henkivakuutuksesta maksetaan kertakorvaus määräämällesi edunsaajalle, esimerkiksi puolisolle tai lapsille. Jos sinulla ja puolisollasi on esimerkiksi yhteinen asuntolaina, ei puolisosi jää yhtäkkiä lainan ainoaksi maksajaksi. Voit ottaa vakuutuksen myös pariturvana, vaikka sinulle ja puolisollesi, lapsellesi tai yrittäjäkumppanillesi. Kun suunnittelemme tulevaisuuttamme, unelmia voi tavoitella hieman levollisimmin mielin, kun läheisten tulevaisuus on turvattu.
Voit laajentaa henkivakuutustasi vakavan sairastumisen
ja pysyvän työkyvyttömyyden varalta
Henkivakuutukseen voi sisällyttää myös turvan vakavan sairauden tai pysyvän työkyvyttömyyden varalta. Tällöin vakuutus varmistaa, ettet jää tyhjän päälle vaikeissa tilanteissa. Pysyvän työkyvyttömyyden turvasta maksetaan kertakorvaus, jos vakuutettu tulee pysyvästi työkyvyttömäksi. Vakavan sairauden turvasta taas maksetaan kertakorvaus, jos vakuutettu sairastuu ehdoissa määriteltyyn sairauteen.
Kun suunnittelemme tulevaisuuttamme, unelmia voi tavoitella hieman levollisimmin mielin, kun oma ja läheisten tulevaisuus on turvattu kaikista vakavimpien tilanteiden varalta.
Lue lisää henkivakuutuksesta.