Seitsemisen vuotta sitten Simo Teperi otti yhteyttä Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedtiin ja kysyi, olisiko hänen osaamisestaan hyötyä Lukolle. Silloin yhteinen sävel löytyi varsin nopeasti ja harjoittelun jälkeen data-analyytikkomme suoritti graduopintonsa loppuun, jonka jälkeen työpaikka on löytynyt Lukosta – ja nyt työskentely jatkuu sinikeltaisissa pitkällä jatkolla – nyt sopimuksessa on kirjattuna 2+2-vuotinen sopimus.
– Rauhallisena ja viilipyttymäisenä ihmisenä Teperi sopii hyvin valmennusryhmään tasapainottavana tekijänä, Sahlstedt kertoo naurahtaen.
Harjoittelun kautta Teperi on ottanut paikkansa tärkeänä osana sinikeltaisten arkea – hän tuottaa dataa niin valmennukselle kuin pelaajillekin, mutta on myös isossa osassa, kun Lukko Sahlstedtin johdolla hankkii uusia pelaajia.
– Teperi tuo meille omalla osaamisellaan ehdotonta kilpailuetua. Saamme hänen kauttaan laadukasta dataa omasta pelaamisestamme, mutta myös mahdollisista uusista pelaajista, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kertoo.
Pelaajahankinnoissa Teperi auttaa Sahlstedtia tuomalla dataa saataville, jota ei muuten olisi käytössä itse rakentaman ohjelmistonsa kautta.
– Moni hyvä pelaajalöytö on alkanut Teperin rakentaman ohjelmiston kautta. Tämän avulla saamme tarkkaa dataa pelaajista, joten sellainen mutuilu vähenee oleellisesti, Sahlstedt avaa.
Kehitystä on tapahtunut
Teperi on toiminut jo pidempään Lukossa data-analyytikkona, eikä hänellä Liigan sisällä ole paljoa kollegoita. Kysyttäessä, mitkä asiat ovat kehittyneet vuosien varrella, on vastaus selvä: omat taidot ainakin.
– Sanoisin, että vuosien saatossa oma osaaminen ja ymmärrys siitä, miten dataa voi hyödyntää tehokkaasti jääkiekkoympäristössä on kehittynyt. Datan määrä on myös ehkä hieman lisääntynyt, mutta sen laatu ei ole kehittynyt ainakaan Euroopassa ehkä ihan toivottua tahtia. Toki osittain sen takia myös oma ohjelmointitaito on kehittynyt merkittävästi, Teperi kertoo.
Pelaajahankintoja tehdessä Teperin rakentaman ohjelmiston kautta muun muassa urheilujohtaja Sahlstedt pääsee katsomaan pelaajia "pintaa syvemmältä".
– Pelaajatarkkailuun on oma "ohjelmansa", jossa kaikki pelaajia koskevat mallinnukset ja datat on lyöty kausitasolla pakettiin ja sen mukaan tehty laskelmia sekä arvioita, näitä esimerkiksi Kalle voi mennä tutkimaan, jos hän haluaa saada lisätietoa pelaajasta datan muodossa, Teperi avaa.
– Valmentajienkin käyttöön olen kehittämässä omaa työkalua, jolla voi pilkkoa peliä pieniin paloihin, Teperi jatkaa.
Pelipäivät eivät data-analyytikon mukaan eroa kovin paljo normaaleista päivistä.
– Päivisin ennen ottelua kehitän, päivitän ja ylläpidän olemassa olevia työkaluja ja malleja. Viime kaudesta alkaen olen hoitanut myös pelien aikaiset videot.
– Dataa ei kovin paljoa pelin aikana käytetä, enemmän siihen kiinnitetään huomiota ennen ja jälkeen otteluita, Teperi taustoittaa.