Rauman Lukon vuosittain järjestämä Pitsiturnaus on palkittu Satakunnan Urheilugaalassa Vuoden urheilumarkkinointiteko 2017 -palkinnolla. Samassa tilaisuudessa palkittiin myös Urheiluvaikuttaja 2017 -palkinnolla pitkäaikainen raumalainen jääkiekkovaikuttaja ja Suomen jääkiekkoleijonaksi vuonna 2003 aateloitu Rauno Mokka.
Palkintojen saajat valitsi Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) yhdessä Porin ja Rauman urheilutoimittajien kerhojen kanssa. Palkinnot ovat tunnustuksia liikunnan ja urheilun hyväksi tehdystä arvokkaasta työstä.
Palkinnot jaettiin lauantaina Porin Cygnaeuksen koulun juhlapalvelukeskuksessa. Rauno Mokka oli itse paikalla vastaanottamassa palkintonsa ja Rauman Lukon palkinnon vastaanotti markkinointi- ja tapahtumapäällikkö Mikael Eklöf.
- Kiitos kuuluu ensisijaisesti niille henkilöille, jotka ovat aikanaan keksineet Pitsiturnauksen. Samalla toki täytyy kiittää myös mukana olleita joukkueita ja etenkin Porin Ässiä, joka on osallistumisellaan mahdollistanut vuodesta toiseen sen, että Raumalla täytetään areenan katsomot elokuisena perjantaiaamuna paikallismatsin merkeissä. Yhtälailla tämä palkinto kuuluu yleisölle, joka on tehnyt Pitsiturnauksesta osan omia kiekkoperinteitään, Eklöf kiittelee.
Pitsiturnaus on järjestetty vuodesta 1993 alkaen, joten turnaus on pelattu tähän mennessä 24 kertaa. Alunperin se pelattiin Pitsiviikolla heinäkuussa, mutta vuodesta 2010 lähtien perinteikkään turnauksen voitosta on taisteltu elokuun ensimmäisenä perjantaina.
- Pitsiturnauksella on oma vahva jalansijansa suomalaisessa jääkiekossa. Aamusta iltaan kesähelteillä pelattavan kuuden joukkueen turnauksen voidaan sanoa käynnistävän aina uuden kiekkokauden, Eklöf lisää.