Seurapäivä käynnisti Liiga-kauden upealla tavalla
Rauman Lukon Liiga-kausi 2025–26 sai arvoisensa startin, kun seurapäivä kokosi koko Lukko-perheen yhteen Kivikylän Areenalle. Toista kertaa järjestetty tapahtuma houkutteli paikalle valtavan määrän väkeä, ja loppuunmyyty Areena tarjosi jälleen upean tunnelman Liiga-kauden avaukseen. Myös viime kausi aloitettiin Seurapäivällä.

Ennen illan Liiga-avauksen alkua Tapparaa vastaan junioreille oli järjestetty monipuolista ohjelmaa ylätorilla. Luvassa oli rasteja, kisailua ja hauskaa yhdessäoloa, ja tunnelma oli täynnä iloa ja yhteisöllisyyttä. Junioreilla oli myös ainutlaatuinen mahdollisuus kohdata Liiga-joukkueen pelaajat Niclas Almari, Onni Korkka ja Pathrik Westerholm erilaisten kisojen merkeissä. Illan aikana nuoret pääsivät kuulemaan myös Lukon maalivahtivalmentaja Ari Moisasen ajatuksia.

Kiitos kaikille, jotka olivat mukana mahdollistamassa seurapäivän – yhdessä loimme jälleen ikimuistoisen aloituksen uudelle Liiga-kaudelle.
