Osta liput Lukkoshop
Rauman Lukko — Siksi minä olen Lukko Rauman Lukko
Ottelut Liput & kausikortit Uutiset Joukkue Yhteisö Ravintola- ja VIP-palvelut Tapahtumat U20-Nuoret Yhteystiedot LukkoShop Helmiranta

Ottelut Uutiset Liput & kausikortit Joukkue Ravintola- ja VIP-palvelut Tapahtumat Yhteisö LukkoShop Rauman Lukko TV Helmiranta
30.08.2019

Yhteiskuntavastuu on kannanottojen lisäksi hyviä tekoja

Koulukiertueita liikennevalistuksesta, terveellisistä elämäntavoista ja kiusaamisen vastustamisesta, luku- ja päässälaskutempauksia ja hyvää mieltä tuovia vapaalippuja.

Siinä vain pieni otanta asioista, joilla Rauman Lukko tekee hyvää ympärilleen.

Lukko tunnistaa hyvin vastuunsa, ja hyväntekeväisyystyössä huomio keskittyy pääasiassa lapsiin ja nuoriin. Lukon markkinointi- ja tapahtumajohtaja Mikael Eklöfin mukaan Lukko on halunnut tarttua aktiivisesti tärkeisiin ajankohtaisiin aiheisiin.

– Esimerkiksi tuo lukeminen oli sellainen aihe. Monesti on todettu, että nuoret etenkin pojat tarttuvat liian harvoin kirjaan. Halusimme olla mukana tekemässä asialle jotain, Eklöf sanoo.

Seura on myös huomannut, että kannanotot voivat kantaa usein myös pitkälle.

Yhdessä Turun yliopiston ja Väinö Riikkilä -kirjallisuusseuran ja kirjailija Tapio Koivukarin kanssa tehty hanke sai paljon valtakunnallista huomiota ja kiitosta muun muassa Rouva Jenni Haukiolta.

Kesäkuussa julkistettu uudistus jääkiekkoharrastuksen maksuttomasta aloittamisesta kiiri sekin valtakunnalliseen mediaan asti.

Lukko tukee alueellisen hyvinvoinnin kehittämistä jokaisessa kotipelissäänkin tuottamalla katsojille elämyksiä. Sen vuoksi organisaatio haluaa myös varmistaa, että mahdollisimman moni pääsee kokemaan otteluiden tuomia tunteita.

– Lahjoitamme myös lippuja otteluihimme erilaisten järjestöjen kautta. Haluamme pyrkiä siihen, että esimerkiksi vähävaraisilla perheillä on mahdollisuus tulla katsomaan Lukon otteluita.

Mikael Eklöf mainitsee myös Yhtä matkaa -projektin, jossa Lukko on mukana yhtenä toimijana yhdessä Marva Median, Osuuskauppa Keulan, Rauman Kaupunginteatterin, Rauman Seudun Katulähetyksen sekä Rauman Seudun Työnhakijoiden kanssa.

Eklöfin mukaan hyvää tekevien tahojen yhteinen projekti on paras tapa vaikuttaa alueellisesti.

– Jokaisella toimijalla on omat vahvuutensa, mutta yhdessä pystymme auttamaan toinen toisiamme.

Rauman Lukon markkinointi- ja tapahtumajohtaja Mikael Eklöf kiteyttää Lukon tekemän hyväntekeväisyystyön ja yhteiskuntavastuun yhteen lauseeseen.

- Me haluamme puheen lisäksi myös aina tehdä jotain konkreettista.

Twitter Facebook LinkedIn WhatsApp

Seuraava kotiottelu

pe 05.12.2025 klo 18:30
Rauman Lukko
VS
TPS

Lukko — TPS

Ennakko / Osta liput

Tuoreimmat uutiset

Lenni Hämäläiselle kahden vuoden jatkosopimus

Lue juttu »

Lukko-podcast, jakso 10: Lenni Hämäläinen

Lue juttu »

Tapahtumainfo: Lukko–TPS 5.12.

Lue juttu »

Viikkokirje, vko 49

Lue juttu »

Lukko–EV ZUG & Lukko–TPS VIP-tarjonta

Lue juttu »
Rauman Lukko

Seuraa Lukkoa somessa

LukkoShop, lipunmyynti ja kausikortit

Puh +358 (0)2 8387 081
rauman.lukko@raumanlukko.fi

Sivustokartta

Otteluohjelma Joukkue Liput Palvelut Yhteisö Juniorilukko Yhteystiedot Tietosuoja Media Code of Conduct Kumppaninäkyvyys Katsojaohjeistus